Vastaa nettikyselyyn: onko perheessänne karkkipäivä?

Karkkipäivä on monelle meistä tuttu perinne jo lapsuudesta, ja usein lauantai oli se odotettu päivä, jolloin itse valittuja makeisia sai nauttia luvan kanssa. Muulloin ei karkkia syöty, koska ei ollut karkkipäivä.

Karkkipäivän perimmäinen ajatus varmasti onkin ollut suojella lapsia ja heidän hampaitaan liialliselta makean saamiselta.

Karkkipäivä on saanut osakseen myös kritiikkiä, sillä karkkipäivään rajattu herkuttelu voi joskus lähteä lapasesta ja päättyä huonoon oloon. Hampaillekaan ei tee hyvää, jos karkkia mussuttaa koko päivän joka välissä.

Karkkipäivää on myös syytetty ruokasuhteen vääristämisestä, sillä myös herkuttelun on nähty kuuluvan monipuoliseen ruokavalioon.

Niinpä asiantuntijat ovat esittäneet karkkipäivälle vaihtoehdoksi aterioiden yhteyteen sijoitettavia niin sanottuja herkutteluhetkiä, jotka eivät ole sidoksissa yhteen tiettyyn päivään, eivätkä hampaatkaan joudu näin ollen niin koville.

Tietosuojaseloste löytyy tästä linkistä.
Infoa äänestystuloksista
Äänestämisen jälkeen näet tämänhetkiset äänestystulokset. Toivomme, että jokainen äänestäjä äänestäisi vain kerran, jotta reaaliaikaiset äänestystulokset pitäisivät paremmin paikkansa. Monta kertaa äänestäminen vääristää tuloksia, ja siksi poistamme monta kertaa äänestäneiden ylimääräiset äänet siinä vaiheessa, kun kerromme myöhemmin äänestyksen tuloksista lukijoillemme.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?