Pirkanmaan Demarinaisten Sandran pysti Raija Vuorelle – piirikokous otti kantaa hoivatyön tekijöiden ja rauhan puolesta

Sandran pystin luovuttivat Raija Vuorelle (kesk.) piirin sihteeri Mervi Kaheinen-Niska (vas.) ja puheenjohtaja Tuula Petäkoski-Hult. Kuva: Pirkanmaan Demarinaiset

Pirkanmaan Demarinaiset ry:n hallituksen päättämänä ikuisesti kiertävä Sandran pysti luovutettiin vuodeksi kunniakirjan ja perinteisen pelargonian kera Raija Vuorelle Orivedeltä. Luovutus tapahtui Pirkanmaan Demarinaisten piirikokouksessa Lempäälässä.

Valinnan perusteena on pitkäaikainen ja pyyteetön toiminta järjestötyössä paikallisesti sekä Pirkanmaalla että valtakunnallisesti naisliiton liittokokouksissa.

Lisäksi kunniakirjan perusteluina Demarinaisten tiedotteessa mainitaan pitkäaikainen toiminta nykyisen kotikunnan Oriveden järjestötyössä. Orivedelle Vuori muutti Lempäälän Hakkarista.

”Kutsumus ei elätä”

Pirkanmaan Demarinaiset toteaa kokoustiedotteessaan, että kahden viimeisen vuoden yhteiskunnalliset olosuhteet ovat olleet historiallisen haastavat. Korona osoitti luonnonvoiman ylivertaisuuden ihmisen edessä. Olimme pakotettuja eristäytymään tuntemattoman uhan edessä, mutta lähityössä jatkoivat useat julkisen puolen työntekijät, joista suurin osa naisvaltaisilla aloilla työskenteleviä.

Silloin kiiteltiin rohkeudesta, yhteiskunnan pystyssä pitämisestä. Nyt työmarkkinaneuvottelujen aikaan näillä töillä ei näytä olevan merkitystä, vaan sairaanhoitajien työ on mielipiteissä typistetty potilaiden hengissä pitämiseen, ja koulut sekä päiväkodit mahdollistavat vain muiden työntekijöiden työssä käymisen huolehtimalla lapsista päivän ajan.

Julkisessa keskustelussa keskitytään palkankorotuksiin. Erityisesti terveydenhoito-, sosiaali- ja kasvatusalan ammattilaisia muistutetaan kutsumustyöstä, johon työntekijät ovat hakeutuneet.

Kutsumus tai ei, Demarinaiset muistuttavat, että tämäkin työ on toimintaa, josta on saatava elämiseen riittävä palkka. Palkka on tärkeä, ja yhtä tärkeää ovat työskentelyolosuhteet. Työssä on jaksettava ja tulevaisuuden ammattilaisia on saatava hakeutumaan julkiselle sektorille myös jatkossa. On varmistettava työtehtävien pito- ja vetovoima; saatava työhyvinvointi ja palkkataso kuntoon.

Demarinaisten mukaan nyt on näytön paikka: arvostetaanko julkisen puolen työtehtäviä, joita ilman tämän yhteiskunnan rattaat eivät pyöri?

Turvallisuus ja rauha kuuluvat kaikille – istuta auringonkukkia rauhan eleenä

Pitkä rauhan aika ja sen luoma yhteiskunnallinen turvallisuudentunne säröili pandemian aikana. Venäjän hyökättyä Ukrainaan tunne on horjunut entisestään.

Demarinaisten mielestä nyt jos koskaan on tehtävä konkreettisia toimia rauhan turvaamiseksi. Pirkanmaan Demarinaiset tuomitsevat Venäjän aloittaman sodan. Sosiaalisen median kautta tavoitamme suuria ihmisjoukkoja. Rauhaa puolustavien, sotaa vastustavien päivitysten avulla voimme jokainen vaikuttaa yleisen mielipiteen muodostumiseen, he muistuttavat.

Auringonkukka on noussut rauhan symboliksi erityisesti Ukrainan sodan myötä. Pirkanmaan Demarinaiset kehottavat istuttamaan auringonkukkia pihoille ja parvekkeille rauhan eleenä.

Leave a Comment