Vastaa kyselyyn: Voisitko luopua lihansyönnistä?

Lihansyönnin vähentämisestä ja jopa kokonaan lopettamisesta puhutaan nyt paljon. Kuva: Matti Pulkkinen

Lihansyönnin vähentämisestä ja kasvisruoan suosimisesta puhutaan nyt paljon. Lihansyönnin vähentämisestä on myös tullut eräänlainen trendi.

Lihansyönnin vähentäminen tai lopettaminen nousevat esiin muun muassa niissä keskusteluissa, joissa aiheena on ilmastonmuutoksen ehkäiseminen. Vähentämistä suositellaan myös usein, kun puhutaan terveellisistä elämäntavoista.

Lihansyöntiin liittyviä yleisiä linjauksia on myös tehty lähiaikoina. Esimerkiksi Helsingin kaupunki on linjannut, että sen järjestämissä tilaisuuksissa ei enää tarjoilla lihaa. Suomen Partiolaisten hallitus on puolestaan linjannut, että keskusjärjestön tapahtumissa ja kokouksissa tarjoillaan jatkossa kasvisruokaa.

Vastaa nyt kyselyyn ja kerro, voisitko sinä luopua lihansyönnistä. Voit myös perustella vastaustasi.

Tietosuojaseloste löytyy tästä linkistä.
Infoa äänestystuloksista
Äänestämisen jälkeen näet tämänhetkiset äänestystulokset. Toivomme, että jokainen äänestäjä äänestäisi vain kerran, jotta reaaliaikaiset äänestystulokset pitäisivät paremmin paikkansa. Monta kertaa äänestäminen vääristää tuloksia, ja siksi poistamme monta kertaa äänestäneiden ylimääräiset äänet siinä vaiheessa, kun kerromme myöhemmin äänestyksen tuloksista lukijoillemme.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?