Yhteisvastuukeräys auttaa lapsia ja nuoria – korona-aika heikentänyt nuorten mielenterveyttä

Koronapandemia on koetellut erityisesti nuorten mielenterveyttä niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Kuva: Kirkkopalvelut

Tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksen kohteena ovat koronapandemian seurauksista kärsivät lapset ja nuoret. Tuotosta 40 prosenttia jää nuorten hyväksi Suomessa tehtävään työhön seurakuntien ja Lasten ja nuorten keskuksen kautta, ja 60 prosentilla avustetaan kehittyvien maiden katastrofialueiden asukkaita Kirkon Ulkomaanavun kautta.

Kampanjateema ”Lahjoita mulle huominen” nostaa esiin nuorten hädän ja toivottomuuden kokemuksen, jota pitkittynyt korona-aika on lisännyt. Viimevuotisen kouluterveyskyselyn tulokset paljastivat suomalaisnuorten mielenterveyden heikentyneen pandemian aikana. Samansuuntaisia tuloksia on raportoitu maailmanlaajuisesti.

Puolet Suomeen kohdistetuista keräystuotoista jää paikallisseurakunnille ahdingossa olevien nuorten tukemiseksi tehtävään työhön sekä diakonia-avustuksiin. Toinen puolisko Suomeen kohdistettavasta keräystuotosta suunnataan erityisesti 15–19-vuotiaille, joiden joukossa on merkittävä määrä etäopiskelusta ja eristäytymisestä kärsineitä nuoria.

Lasten ja nuorten keskuksen etsivän nuorisotyön Palveluoperaatio Saappaan toimintaa laajennetaan keräystuotolla uusille paikkakunnille ja NettiSaapasta kehitetään. Uutuutena Saapas-toimintaa levitetään myös kouluihin. Keräysvaroilla kehitetään ja laajennetaan myös Moottoripaja- sekä Perheystävä-toimintoja.

Yhteisvastuukeräyksen tuotosta 60 prosenttia ohjataan Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahastoon. Tämänvuotisessa keräyksessä esitellään erityisesti Kirkon Ulkomaanavun työtä Etelä-Sudanissa, jonne sisällissodan väkivaltaisuuksia paenneet perheet ovat palaamassa takaisin pakolaisuudesta muun muassa naapurimaa Ugandasta. Etelä-Sudanissa Kirkon Ulkomaanapu tukee perheiden ruokaturvaa sekä toimeentulomahdollisuuksia.

Lipaskeräyksen lisäksi seurakunnilla on myös omia Yhteisvastuutempauksia.

Leave a Comment