Hassin veljeksille uudet valmentajat – Juuson uuden valmentajan ohjauksessa on myös viimekesäinen maailmanmestari

Juuso Hassi
Sekä kuvassa olevalla Juuso Hassilla että veljellään Lauri Hassilla on uudet valmentajat. Kuva: Juha Jäntti

Hassin veljekset Lauri ja Juuso ovat syksyn aikana vähin äänin vaihtaneet valmentajiaan.

Lauria valmentaa nyt Minna Rinne ja Juusoa Matti Liimatainen.

Minna Rinne on saarijärveläinen, viime kesänä upeita juoksuja tehneen Joonas Rinteen äiti.

Tulokset puhuvat puolestaan Minnan valmennustaidoista, joita hän parhaillaan vahvistaa valmentajakurssilla Kuortaneella.

Lauri Hassi kysyi häntä syksyllä valmentajakseen. Vastaus oli kyllä.

Nyt nähdään kuinka Minnan metodit purevat Laurin juoksukuntoon.

Päivätreenit mahdollistuvat

Juuso Hassi etsi uutta valmentajaa muutettuaan Tampereelle. Hän löysi valmentajakseen saman henkilön, joka ohjasi häntä jo Sammon urheilulukiossa. Pyrinnön yleisurheilijoita valmentanut Matti Liimatainen on nyt Juuson valmentaja. Matti tunnetaan viime kaudelta Maria Huntingtonin, Miia Sillmanin, Saga Vannisen ja Ella Junnilan valmentajana.

Nelikosta on Liimataisen ohjauksessa nyt vain nuorten seitsenottelun maailmanmestari viime kesältä, Saga Vanninen sekä muita Pyrinnön junioreita.

Hassin veljesten manageri isä Jaakko piti tärkeänä, että valmentaja on treeneissä mukana paikan päällä eikä etänä. Liimatainen toimii valmentajana yleisurheilun Tampereen valmennuskeskuksessa, mikä mahdollistaa myös päivätreenit.

Hallikausi käyntiin

Mielenkiintoiset vaihdokset antavat luvan odottaa hyviä tuloksiakin. Hallikausi alkoi viime viikonvaihteessa Tampereella. Juuso juoksi 60 metrin aidat 8,43 ja työnsi kuulaa 13.30.

Molemmat ovat terveitä, ja keskiviikkona Lauri juoksee Tampereella 400 metriä, ja Juusolla on seiväskisa.

SM-hallit ovat Kuopiossa 19–20. helmikuuta. Uutta on se, että siellä käydään aikaisemmasta poiketen myös miesten 7-ottelu, jossa Juuso on tietenkin mukana puolustavana mestarina.

 

Leave a Comment