Lasten ja nuorten kerhotoiminta jatkuu Juupajoella – myös koululaisten maskisuositus on kunnassa huomioitu

Pirkanmaalla tällä hetkellä voimassa olevan koronaohjeistuksen mukaan lasten ja nuorten harrastustoiminta voidaan pitää käynnissä.

Juupajoen kunnan järjestämät Harrastamisen Suomen mallin -kerhot ja Nuokkarin kerhot ovatkin jatkaneet toimintaansa 10. tammikuuta alkaen. Myös nuorisotilat ovat normaalisti auki.

Juupajoen kunta on tiedottanut toiminnan jatkumisesta verkkosivuillaan torstaina.

– Kunnassa seurataan jatkuvasti aluehallintoviraston kohdennettuja määräyksiä, jotka voivat muuttua pandemiatilanteessa nopeasti. Kerhotoiminnan mahdollisista muutoksista ilmoitetaan Wilman kautta. Jos uutta tietoa ei tule, toimintaa jatketaan suunnitelmien mukaan, kunnan tiedotteessa todetaan.

Uusia ilmoittautumisia kerhoihin ei tarvita, jos lapsi jatkaa samassa kerhossa kuin syksyllä. Vapaita paikkoja voi kysellä ohjaajilta.

Lue myös: ”Katsokaa, olen lentävä tähti” – parkour-kerhossa tartutetaan liikunnan riemua temppuillen

Ohjaajat myös toivovat, että vanhemmat ilmoittavat lapsen mahdollisesta harrastuksen lopettamisesta, jotta paikkoja vapautuisi muille.

Juupajoen pienten lasten koulussa pidetään parkour&temppukerhoa ja liikuntakerhoa.

Koulukeskuksessa järjestettäviä kerhoja ovat koodikerho, parkour-kerho, liikuntakerho ja kädentaidot.

Nuokkarilla puolestaan toimivat bändikerho, leffakerho, taidenuokkari ja köksäkööri.

Kasvomaskisuositus koskee kaikkia koululaisia

Juupajoen kouluissa noudatetaan myös alueellista maskisuositusta. Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä suositteli tiistaina, että kasvomaskeja käytetään kaikilla peruskoulun ja toisen asteen luokka-asteilla koulun sisätiloissa ja koulukuljetuksissa.

Juupajoella kasvomaskia suositellaan sisätiloissa ja koulukuljetuksissa koulujen työntekijöille ja kaikille oppilaille peruskoulun 1. luokasta lähtien sekä toisen asteen opiskelijoille.

– Maskien käyttö on yksi niistä toimenpiteistä, joilla pyritään estämään etäopetukseen siirtyminen, kunnan tiedotteessa mainitaan.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?