Yhteinen hyvä houkutti kansalaiset Pyykkijahtiin – mainio esimerkki pelillistämisen ja joukkoistamisen hyötykäytöstä

Pekka Tuhkanen tuli kesällä katsomaan Markus Puolakanahon kokeillessa pyykkijahtia ja vahvisti, että kuvassa näkyvä tolppa on virallinen rajapyykki. Kuva: Anne Kotipuro

Pyykkijahdissa kerättiin yhteiskunnallisesti tärkeää tietoa kansalaisvoimin. Lähes 5 000 kansalaista löysi marraskuun loppuun mennessä yhteensä liki 25 000 rajapyykkiä. Pelin avulla pyrittiin tarkentamaan tietoa rajamerkkien sijainneista ja parantamaan karttojen laatua.

Kolmen miljoonan rajapyykin sijainti epävarma

Rajamerkkejä on pystytetty Suomessa aina isojaosta lähtien. Kuitenkin vain uudempien rajamerkkien sijaintitieto on luotettavaa, sillä tarkkaa tietoa tuottavia satelliittimittauslaitteita on ollut maanmittareiden päivittäiskäytössä vasta viime vuosikymmenet.

Niinpä noin kolmen miljoonan rajapyykin sijainti Maanmittauslaitoksen kiinteistörekisterissä onkin epävarma tai jopa tuntematon. Maassamme on siis runsaasti kiinteistöjä, joiden rajat eivät ole digikartoilla kohdallaan.

Tarkoista sijaintitiedoista hyötyvät niin tavalliset maanomistajat kuin metsätalouden ammattilaisetkin.

– Metsänhakkuu on yksi esimerkki, jossa sijaintitiedon tarkkuus tulee konkreettisesti esiin. Epävarmuus kiinteistörajan sijainnista vaikeuttaa työskentelyä metsässä, koska sen takia voidaan jättää varmuusväliä tai päinvastoin saatetaan vahingossa mennä hakkaamaan naapurin puolelle, toteaa projektipäällikkö Juha-Matti Vääränen Maanmittauslaitoksen tiedotteessa.

Sijaintitiedot tarkemmiksi pelaamalla

Jos tarkat tiedot miljoonista rajapyykeistä kerättäisiin nykymenetelmin virkatyönä, kustannukset olisivat yhteiskunnalle valtaisat. Niinpä Maanmittauslaitoksella päätettiin kutsua kansalaiset avuksi ja kokeilla pelillistämistä tietojen tarkentamiseen.

Maanmittauslaitos toteutti yhdessä tamperelaisen Zoneatlaksen kanssa helppokäyttöisen Pyykkijahti-pelin karttatietojen luotettavuutta parantamaan.

– Pyykkijahti on ollut loistava esimerkki pelillistämisen ja joukkoistamisen hyötykäytöstä. Se on tuottanut aidosti positiivista mieltä sekä tekijöille että käyttäjille. Itsekin totesin pyykkien jahtaamisen olevan yllättävän koukuttavaa puuhaa, summaa projektipäällikkö Severi Vihavainen Zoneatlakselta.

Lue lisää: Toimittaja testasi Maanmittauslaitoksen pyykkijahtia – jos motivaatio on kunnossa, peli on mukavaa ajanvietettä

Pyykkijahti lanseerattiin kesäkuun puolessa välissä. Samalla käynnistyi kilpailu, joka kesti elokuun loppuun saakka. Pelissä palkittiin viikoittain eniten pisteitä kerännyt pyykkibongaaja.

Joukkoistaminen onnistui yli odotusten

Maanmittauslaitoksessa iloitaan Pyykkijahdin menestymisestä ja kokeilun onnistumisesta. Tulokset ylittivät odotukset kirkkaasti ja pelin käyttäjät – ulkoilijat, retkeilijät ja geokätköilijät – ottivat pelin hienosti vastaan. Suosiota kuvaa se, että pelaajat kerryttivät runsaasti mittausaineistoa vielä kilpailuosuuden päättymisen jälkeenkin.

– Luonnossa liikkumisesta hyötyy tunnetusti jokainen, ja myös yhteisen hyvän tekemisestä moni varmasti sai iloisen mielen pitkäksi aikaa, tuumii Vääränen tiedotteessa.

Marraskuun loppuun mennessä löydettiin yhteensä 24 663 rajamerkkiä. Merkkien löytyminen on jo itsessään hyödyllinen tieto. Se osoittaa, että joukkoistaminen voi toimia tarkankin datan keräämisessä ja soveltua kiinteistörekisterikartan laadun parantamiseen. Pitkällä aikavälillä myös säästetään huomattavasti, kun kansalaisten keräämä koordinaattitieto voidaan ottaa hyötykäyttöön.

Leave a Comment