Tiellä 58 on tapahtunut onnettomuus – tie on suljettu liikenteeltä ainakin kaksi tuntia

Tiellä 58 on tapahtunut liikenneonnettomuus Oriveden ja Juupajoen välillä.

Pelastuslaitoksen tiedotteen mukaan Mäntäntiellä on ollut kyse rekan ja henkilöauton yhteentörmäyksestä. Henkilöauto oli törmännyt tukkirekan perään. Mahdollisista henkilövahingoista pelastuslaitos tiedottaa myöhemmin.

Fintrafficin liikennetilannekartan mukaan tie on suljettu liikenteeltä Hirsilän ja Korkeakosken risteyksen välisellä alueella. Oriveden Sanomille on myös vahvistettu läheltä onnettomuusaluetta, että liikenne on seisonut tiellä 58 molempiin suuntiin.

Onnettomuuspaikalla pelastustyöt ovat parhaillaan menossa ja paikalta on kerrottu, että tie on suljettu liikenteeltä ainakin kahden tunnin ajan.

Tiellä 58 liikenne on katkaistu etelästä tien 66 risteyksen ja pohjoisesta Koskitien risteyksen kohdalta. Oriveden suunnasta tulleita on ohjattu kulkemaan Korkeakoskelle tien 66 kautta.

Pelastuslaitoksen ensitiedotteen mukaan kyse on ollut keskisuuresta liikenneonnettomuudesta. Hälytys onnettomuudesta on tullut hiukan ennen iltaseitsemää ja paikalle on lähtenyt neljä pelastuslaitoksen yksikköä.

Oriveden Sanomien saamien tietojen mukaan onnettomuuspaikka on Hirsilän ja Korkeakosken risteysten puolivälissä.

Silminnäkijätietojen mukaan paikalla on ainakin kolme ambulanssia.

Juttua on muokattu 30.11.2021 klo 19.30: Juttuun on täydennetty tieto, että kyse on rekan ja henkilöauton törmäyksestä.

Leave a Comment