Maakunta-Antti maakuntajohtaja Esa Halmeelle – paikallismedian kiitos Pirkanmaan hyväksi tehdystä työstä

Maakuntajohtaja Esa Halme (keskellä) vastaanotti Maakunta-Antin toimitusjohtaja Olli Siréniltä ja Maakunnan Matti Matti Pulkkiselta tiistai-aamuna. (Kuva: Kirsti Kivilinna)
Maakuntajohtaja Esa Halme (keskellä) vastaanotti Maakunta-Antin toimitusjohtaja Olli Siréniltä ja Maakunnan Matti Matti Pulkkiselta tiistai-aamuna. (Kuva: Kirsti Kivilinna)

Pirkanmaan liittoa visionäärisesti, määrätietoisesti ja tuloksellisesti luotsaava maakuntajohtaja on saanut paikallislehdistön Maakunta-Antti-patsaan. Sen luovuttivat tiistaiaamuisessa juhlassa Halmeelle Pirmediat Oy:n toimitusjohtaja Olli Sirén ja maakuntakoordinaattori Matti Pulkkinen.

Maakuntajohtaja Esa Halme sanoi, että Maakunta-Antin saaminen on hänelle suuri kunnia.

– Otan tunnustuksen nöyränä vastaan.

Esa Halme on tehnyt pitkän päivätyön Pirkanmaan liiton johdossa, sillä hän on johtanut maakuntaliittoa vuodesta 2010 lähtien. Halme siirtyy eläkkeelle ensi keväänä.

– Minusta tuntuu, että olen onnistunut tavoitteessani olla tekemässä Pirkanmaata hyvään yhteistyöhön pystyvänä maakuntana. Tarkoitan tällä niin keskinäistä yhteistyötä kuin ylimaakunnallista yhteistyötä. Tavoitteeni on myös ollut se, että Pirkanmaa olisi Suomen halutuin kumppani ja arvostetuin maakunta. Pelkistäen se, että Pirkanmaa haluaa ja pystyy olemaan edellä kulkija ja mallin näyttäjä, Halme kuvailee maakuntajohtajuuttaan.

Halme sanoo, että Pirkanmaan liiton tarina on lähes 70 vuotta pitkä, ja nykymuotoisetkin maakuntien liitot ovat olleet jo 40 vuotta, eli paljon viimeistä 12 vuotta pidempi.

– Edellisten maakuntajohtajien kausilla on käyty läpi isoja muutoksia nykymuotoisten maakuntien synnystä EU-jäsenyyteen ja samaan aikaan on maakunnan sisäinen rakenne kuntaliitoksineen uudistunut merkittävästi. Yhdessä tekemisen vaatiman luottamuksen rakentaminen on jatkuva prosessi. Ilman sitä ei voi arvioida omaa tekemistänsä, Halme pohtii.

– Kauteni on vielä kovasti kesken ja siirryn eläkkeelle vasta ensi vuoden huhtikuun lopussa ja sitä edeltäville lomille ennen hiihtolomia. Kauteeni tähän mennessä on ajoittunut useita positiivisia muutoksia, joissa minä ja organisaationi on saanut olla mukana. Tulokset on saavutettu poikkeuksellisen laajalla lukuisten ja lukuisten organisaatioiden ja niissä työskentelevien kovan luokan ammattilaisten yhteistyötä. Tätä ovat liiton poliittiset päättäjät tukeneet vahvasti, Halme kiittää.

– 12 viime vuoden aikana sekä Pirkanmaa kokonaisuudessaan että sen pääkaupunki Tampere on noussut Suomen kiinnostavimmaksi maakunnaksi. Maakunnan työ yhdessä läntisen Suomen muiden maakuntien kanssa ja liikennehankkeissa laajemminkin on vahvistanut poliittista asemaa ja kansallista roolia. Maakunta on erinomaisen haluttu luotettava kumppani hyvin monessa asiassa, Halme iloitsee.

– Tätä aikaa on kuvannut myös onni saada työskennellä loistavan laadukkaan työntekijäkaartini kanssa. Joukko on ollut niin hyvä, että osaajiamme on jatkuvasti kysytty ja pyydetty mukaan isojen uudistusten valmisteluun. Näistä eri vaiheet hyvinvointialueen muodostamiseksi eivät ole vähäisimpiä. Tehokas hallintomme on selvinnyt näistäkin tehtävistä hyvin, Halme arvioi.

Halme huomauttaa, että itse asiassa Pirkanmaalla on edelleen kaikki kehityskortit hallussaan.

– Pirkanmaan osaamisalueet vastaavat erittäinkin hyvin digitaalisen, ympäristövastuulliseen, terveysosaamisen ja monia muitakin tulevaisuuden tarpeisiin. Olemme houkutteleva, osaava ja kansainvälisisää verkostoissa toimivaan kykenevä maakunta, hän listaa.

”Raiteisiin satsaus on heikkoa”

Esa Halme tietää, että liikenneyhteyksien edistäminen on helposti oikeata kivireen vetämistä.

– Vaikka Suomi on erittäin riippuvainen teollisuuden kyvystä viedä tuotteita maailmalle, on Suomen panostus raiteisiin luvattoman heikko. Jäämme jatkuvasti jälkeen muista Pohjoismaista. Suomen etu olisi, jos päärata olisi koko pituudeltaan vähintään 2-raiteinen ja sillä olisi huomisen tarpeita vastaava uusi pitkä ratapiha Pirkanmaalla. Radan kunnon tulisi olla sellainen, että henkilöjunien nopeudet voisivat olla merkittävästi nykyistä korkeampia, Halme sanoo.

Halme muistuttaa, että koska rautatiet muodostavat järjestelmän, ei riitä, että vain päärata on kunnossa, vaan myös sen haarat satamiin ja sisämaahan on saatava ajanmukaiselle tasolle.

Halme korostaa Tampere-Pirkkala-lentoaseman tärkeyttä koko Pirkanmaalle.

– Lentokenttää ei voida saada markkinaehtoisesti uudelle tasolle, vaan isot muutokset vaativat selvää liikennepoliittista valintaa. Se tarkoittaisi sitä, että Suomi noudattaisi sen kaltaista politiikkaa, minkä muut Pohjoismaat aloittivat 1990-luvulla, missä aluelentokentiltä on yhteydet useisiin lentoyhtiöien hubeihin, hän tarkentaa.

”Uskalla katsoa kauas eteenpäin”

Esa Halmeen työtä Pirkanmaan liiton maakuntajohtajana tulee jatkamaan Hämeen liiton maakuntajohtaja Anna-Mari Ahonen.

– Uskon, että Pirkanmaa saa erinomaisen seuraajan, joka osaa luottaa ja käyttää hyvää valmistelijajoukko, pystyy hyvää keskusteluun luottamushenkilöiden ja osaa toimia laajassa sidosryhmäverkostossa. Tässä ryhmässä tietenkin kunnat, muut kunnalliset organisaatiot, muut maakunnat, elinkeinoelämä, korkeakouluyhteisö, luovat alat, tapahtuma-ala, hyvinvointialue, kauppakamari ja yrittäjät, ELY ja keskushallinto ja moni muu muodostaa sen joukon, jossa muutosta tehdään, Halme toteaa..

– Jos tämän moninaisen joukon lisäksi uskaltaa katsoa riittävän kauas tulevaan ja olla valmis yllätyksiin, onnistuu tehtävässä, Halme uskoo.

– En ryhdy luettelemaan tehtäviä, mutta eivät ympäristöasiat, yhteydet maailmalle, luovuus ja innovaatiot ja kansainvälisen toimintakyvyn tarve mihinkään katoa.

Paikallismedia kiittää kehitystyöstä

Maakunta-Antti-patsaan luovuttivat Pirmediat Oy:n toimitusjohtaja Olli Sirén ja Maakunnan Matti Matti Pulkkinen.

Antti-patsas on paikallislehtien tunnustuspalkinto yhteisölle tai ihmiselle, joka on näkyvästi ja vaikuttavasti edistänyt toiminta-alueensa hyvinvointia ja myönteistä kehitystä sekä yleistä hyvää. Lisäksi palkittava edistää paikallismedian toimintamahdollisuuksia.

Patsas on nimetty Antti Lizeliuksen mukaan. Hän oli kustantaja, toimittaja ja kirkkoherra, joka perusti ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden vuonna 1775. Lehti oli nimeltään Suomenkieliset Tietosanomat.

MATTI PULKKINEN

Leave a Comment