Voimantalon piano sai isänpäivänä kovaa kyytiä – Duo Fantasticsin konsertissa soi muun muassa Oskar Merikanto

Duo Fantastics eli huilisti Kristiina Kivistö-Rahnasto ja pianisti Elena Perälä
Duo Fantastics eli huilisti Kristiina Kivistö-Rahnasto ja pianisti Elena Perälä konsertoivat isänpäivänä Voimantalolla. Kuva: Jyrki Tuomaala

Västilän Voimantalolla järjestettiin isänpäivänä täytekakkukahvikonsertti, jossa musiikista vastasi Duo Fantastics. Kokoonpanoon kuuluivat pianisti Elena Perälä ja huilisti Kristiina Kivistö-Rahnasto.

Kaksikko esitti tilaisuudessa monipuolista musiikkia ja Västilän Voiman puheenjohtaja Jyrki Tuomaalan mukaan konsertti oli enemmän kuin erinomainen. Tuomaala kertoo, että ohjelmistoon kuului muun muassa Oskar Merikannon, Lasse Mårtensonin ja Heikki Sarmannon musiikkia.

– Ehkä kaikkein vaikuttavimpia olivat muutamat esitetyt Astor Piazzola sävellykset, missä Voimantalon monet historian vaiheet nähnyt piano sai Elenalta kovaa kyytiä, Tuomaala kertoo.

Tarjoilusta isänpäiväkonsertissa vastasivat Voiman talkooemännät.

– Väkeä oli tilaisuuden tasoon verrattuna paikalla harmittavan vähän, noin 20 henkilöä, Tuomaala toteaa.

Leave a Comment