
Lämmin ilta ja aurinkoisena pysynyt sää vauhdittivat Symppiksen ja Jämsän 4H:n syysmarkkinat huimaan suosioon.
– En ehtinyt katsella juurikaan myyntipöytiä, kun lettujono oli niin pitkä koko ajan, huokasi 4H:n Nina Peltola.
– Lettutaikinaa meni liki 10 litraa!
Kahvilapisteen lisäksi yleisö kiersi ahkerasti myyntipöytiä ja kauppojakin syntyi. Eniten tapahtumaan taisi kuitenkin houkutella mahdollisuus tavata muita pitkästä aikaa.
Senni Saarinen ohjasi tikanheittoa ja muita pihapelejä. Monessa 4H-kerhossa mukana ollut Saarinen ehti mukaan syysmarkkinoiden järjestämiseen, vaikka vapaa-aika ei oikein enää riitä kerhoiluun.
– Olen ollut ainakin kokkikerhossa, Arjen sankarit -kerhossa ja kepparikerhossa. Nyt en ole missään kerhossa, sillä harrastan ratsastusta ja soitan viulua, joten ei jää paljon aikaa. Toivottavasti tänään tikanheittoon tulee paljon ihmisiä.

Valkojuuri maistuu maukkaalta, eikä sotke
Myös Marjo Mäkinen-Aakula Jullisen tilalta oli tyytyväinen väkimäärään. Tarjolla oli tavanomaisempien vihannesten ja juuresten lisäksi myös punajuuren serkkuja, valko-, kelta- ja raitajuurikkaita.
– Ihastuin taannoin Saarioisten katkarapusalaattiin, jossa yhtenä ainesosana oli valkojuuri. Itse käytän sitä muun muassa keitoissa. Valkojuuri on jäänyt ihmisille hieman vieraaksi, vaikka sen etuna on maun lisäksi se, ettei se värjää, kuten keltajuurikas ja punajuuri.
Mäkinen-Aakula heitti esille myös ajatuksen tilan tuotteiden tuomisesta Länkipohjaan Reko-ruokaringin tapaan.
– Käymme Jämsän Reko-piirissä ja ajamme tuosta ohi. Jos joku kirjaisi tilaukset ja lähettäisi meille, tuotteiden kuljetus onnistuisi ohikulkumatkalla kerran viikossa.
Eräjärvellä sijaitsevaan Jullisen tilaan voi käydä tutustumassa myös launtaina vietettävänä Lähiruokapäivänä.
– Tila on avoinna aamukymmenestä lähtien. Silloin voi tulla tutustumaan tuotteisiimme paikan päälle.

Hunaja sopii myös ruisleivän kanssa
Hunajan tuottaja Antti Murtola on kaikille kyläläisille tuttu. Helteinen kesä verotti hunajasatoa, joskaan vielä tuotantoluvut eivät ole tarkkaan selvillä.
– Alkukesä näytti hyvältä ja vadelman kukinta onnistui. Sitten tulivat helteet, ja kuivuus vähensi horsman mesituotantoa.
Monen puutarhaharrastajan intoa kylvää kukkaniittyjä Murtola pitää hyvänä.
– Tarhamehiläisille sillä ei ole niin suurta merkitystä kuin luonnonpölyttäjille. Tarhamehiläiset osaavat aina pesäänsä, jossa niillä on ravintoa, mutta muille hyönteisille jatkuva ravinnon löytäminen on tärkeää. Ne eivät kerää varastoja, ja siksi niiden pitää löytää ravintoa joka päivä.
Alkukesästä pari Murtolan mehiläispesää joutui myös karhun vierailun kohteeksi.
– Karhu kävi kahdella pesällä parissa paikassa, Sulunjärvellä ja kirkonkylän suunnassa. Kun karhu löytää pesän ja oppii menemään sille, se mieluusti tulee uudelleen, koska sillä on hyvä muisti. Nyttemmin pesät ovat saaneet olla rauhassa.
Mihin sitten mehiläistarhaaja itse käyttää hunajaa?
– Tietenkin teehen ja aamupuuroon. Leivontaankin se sopii. Mutta kannattaa kokeilla myös vähän erikoisempaa yhdistelmää: hunaja sopii erittäin hyvin ruisleivän päälle, jossa on kinkkusiivu. Kannattaa kokeilla, Murtola kannustaa.



