Vuonna 1927 rakennettu hirsitalo jää alas Ysitien kainaloon niin, etteivät ohiajajat sitä varmasti huomaakaan, ja toisesta suunnasta puiden taakse näkösuojaan.
Aikanaan Oripohjan talouskauppa toimi tässä samassa talossa: silloin sisäänkäynti oli kulmasta, jossa nykyään sijaitsee Tuula Nikkilän olohuone. Hän muistaa pikkutyttönä käyneensä ostamassa sieltä tikkunekkuja, sillä lapsuudenkoti oli vain kilometrin päässä.
Tuskin hän silloin osasi arvata asuvansa joskus samassa talossa, joka on ollut hänen kotinsa jo 40 vuotta. Remonttia siellä on tehty useampaan kertaan, ja aina on jotakin tekeillä. Nyt tukitun toisen ulko-oven paikalle on valmistunut vanhan ajan ruokakomero.
Tuon tuostakin remonttia omin käsin
Seurakuntatalon emäntänä 20 vuotta toiminut Nikkilä on käsistään kätevä ja tekee ison osan remonteista itse. Oma poika auttaa raskaammissa töissä, mutta itse hän niin paneloi kuin tapetoikin. Panelointi alkoi pihasaunasta, ja viimeksi hän remontoi yhden huoneen yläkerrasta laittamalla uuden puolipaneelin ja vaihtamalla tapetit.
– Kylppäriremonttia kun aloin tehdä ja purin vanhaa vessaa, hetken mietin, mihin tuli ryhdyttyä, mutta peruutusvaihdetta ei enää ollut, kun olin aloittanut. Erikoistöissä kuten vesieristyksissä ja sähköissä toki käytän ammattilaisia.
– Jonkun mielestä ehkä pitäisi muuttaa keskustaan ja ”rauhoittua”, sanoo pian 74-vuotias Tuula Nikkilä, mutta lisää saman tien nauttivansa remontoinnista täysin rinnoin.
Sitä paitsi työnteko ja puuhastelu lisäävät tunnetusti hyvinvointia. Taloa pitää säännöllisesti myös maalata ja korjata ikkunalautoja, aitojakin pitää välillä uusia. Vanha talo vaatii jatkuvan huolenpidon, mutta hän ei ahkeroisi, ellei pitäisi siitä.
– On minua työnarkomaaniksi sanottu… Teen kuitenkin hommia omaan tahtiini, välillä oikaisen sohvalle ja koirat tulevat viereen nukkumaan. Ei se ole orjallista tekemistä, eikä kaiken tarvitse olla tiptop.
Oman jokakeväisen puusouvinsa vaativat myös leivinuuni, pönttöuuni ja varaava takka, mutta parina keväänä Nikkilä on hankkinut pätkityt puut, jolloin jäljelle on jäänyt enää halkominen ja pinoaminen.
Koirat saavat juoksennella vapaasti omassa pihassa
Kaikki portit ja aidat on omin käsin tehty, ja verkkoaidat varmistavat, että Nikkilä voi päästää koiransa ulos pihalle pelkäämättä, että ne karkaavat tielle. Oma pieni kennel hänellä on ollut jo parikymmentä vuotta, kun hän on kasvattanut kleinspitzejä ja keeshondeja.
– Ajattelin, että eläkkeelle jäädessä pitää olla jotakin touhua, ja aloitin kenneltoiminnan jo töissä ollessani. Pienet koirat ovat suosittuja, ja kleinspitzit Helmi, Adalmiina, Ninni ja Nipsu sekä keeshondit Aurora, Alvari ja Vennu ovat minulle hyvin rakkaita. Pentuja näille saksanpystykorville syntyy vähän, yleensä vain pari kerrallaan, hän kertoo.
Ne ovat kilttejä ja ystävällisiä koiria, mutta pitävät kunnon metelin, kun joku lähestyy pihaa.
Hiukan enemmän etäisyyttä vieraisiin pitävät kolme ylvästä kissaa: persialaiset Hulda ja Paavo sekä brittiläissukuinen scottish fold Hilma. Hulda oli käyntini jälkeen saanut peräti seitsemän pentua, kaikki erivärisiä.
Alma ja Selma lähtivät vähän kylille
Tästä pihapiiristä olivat kotoisin myös ne kuuluisat kylille lähteneet lampaat Alma ja Selma, jotka kesäkuisena lauantai-iltana nousivat oikein some-tähdiksi tallustellessaan kaikessa rauhassa rinnakkain pitkin Keskustietä.
Aitansa kaataneet lammasrouvat olivat papanoista päätellen suunnanneet ensin Sukkavartaalle ja jatkaneet sieltä keskustaan. Onneksi naapurin rouva juoksi kertomaan asiasta Nikkilälle.
Lampaat elelevät ulkorakennuksessa, jossa on aikanaan pidetty hevosia. Ne pitävät Ysitielle nousevan, rikkaruohoja puskeneen lupiinirinteen siistinä, ja toimivat siis maisemanhoitajina – tielaitoksen luvalla toki.
Lisäksi Tuula Nikkilä on kananmunien suhteen omavarainen, sillä kanoja hänellä on aitauksessa elellyt parhaimmillaan useampi kymmenen, tänä kesänä 15 ja kukko.
– Kukko kiekuu ja lampaat määkivät, mutta kuuntelen niitä kaikkia mielelläni, Tuula Nikkilä vakuuttaa.
Meluvallit hillitsevät liikenteen ääniä
Kun uusi Niemeläntie ja Ysitien alitus valmistuivat, hänkin sai meluvallit ja ylös valtatien laitaan melukaiteen.
Tuula Nikkilällä on suojaisella pihallaan oikea kesäparatiisi upeine syysleimuineen. Puutarhan kohentamisen hän aloitti tosissaan jäätyään taloon itsekseen asumaan.
– Kasveja vaihdetaan ystävien kanssa, ja alkuun olen niitä ostanutkin, samoin jakanut ja kerännyt siemeniä. Perennoja taas on helppo jakaa. Periaatteeni on, että antaa kaikkien kukkien kukkia, ei täällä ole mitään puutarhasuunnitelmaa, vaan olen mieluisia lajeja hankkinut.
Perunat, porkkanat, punajuuret ja avomaankurkut tulevat itseltä, samoin viinimarjat, vadelmat ja tyrnitkin.
– Koen nautintoa, kun saan huushollia nätiksi ja pihalla kukkii. Silloin ei aina katsele, mitä on tekemättä.
