Juupajoki ja Mänttä-Vilppula palkkaavat yhteisen koulukuraattorin

Juupajoen kunta ja Mänttä-Vilppulan kaupunki toteuttavat yhteisen oppilas- ja opiskelijahuollon henkilömitoituksen laajentamishankkeen. Hanke sisältää kuntien yhteisen koulukuraattorin palkkaamisen.

Hanke kohdistuu erityisesti yhteisöllisen opiskeluhuollon vahvistamiseen sekä kouluhyvinvoinnin lisäämiseen. Huomion kohteena on myös pandemian aiheuttamien oppimisen ja koulunkäynnin pulmatilanteiden ratkaiseminen esi- ja perusopetuksessa sekä lukiossa ja Mäntän seudun koulutuskeskuksessa.

Koulukuraattorin palkkaaminen tuo lisää voimavaroja yhteisöllisen oppilashuollon ennaltaehkäisevään toimintaan.

Hankkeen tavoitteena on oppilas- ja opiskelijahuollon palvelujen yhdenvertainen ja oikea-aikainen saatavuus.

Hankkeen hakija- ja vastuukuntana on Mänttä-Vilppulan kaupunki. Hankkeen toteuttamista varten on haettu valtion erityisavustusta 44 000 euroa, joka on 70 prosenttia kokonaiskustannuksista. Jäljelle jäävä omavastuuosuus jaetaan kuntien kesken oppilasmäärän suhteessa. Avustuksen suunniteltu käyttöaika on syyskyyn puolivälistä ensi vuoden loppuun.

Juupajoen kunnanhallitus päätti, että kunta osallistuu yhteishankkeeseen ja siitä aiheutuviin kustannuksiin esityksen mukaisesti, jos avustushakemus hyväksytään.

Leave a Comment