Eräjärven markkinoilla oli kävijöitä Ruotsista asti – ”täällähän on menoa kuin villissä lännessä”

Kesäasukkaat Katri Henttonen ja Jussi Peltonen käväisivät Eräjärven markkinoilla. Kuva: Mirkka Tuominen

Eräjärven markkinat saavutti suuren suosion viime kesän tauon jälkeen. Ihmisten iloisia ilmeitä näkyi joka puolella markkinapaikkaa eikä koronapandemia vaikuttanut juurikaan laskevan mielialaa.

Arto Salin ja Ilari Virtanen pitävät hyvänä asiana, että kesätapahtumia järjestetään koronasta huolimatta. Markkinoilla on vahva maskisuositus sekä tarjolla käsidesiä ja tiedotteita eri puolilla markkina-aluetta. Monella ihmisellä maski löytyy vähintäänkin laukusta tai asusteiden taskusta.

Anne Kahelin kertoi markkinoiden järjestäjien taholta, että myynti- ja kisapisteitä laitettiin tänä kesänä väljemmälle. Radionäyttelyyn päästettiin rajattu määrä ihmisiä kerrallaan.

Reijo Kahelin iloitsi onnistuneesta markkinatunnelmasta. Sopivan lämmin sää houkutteli paikalle suuren osallistujamäärän..

– Näyttää todella hyvältä. Meille on tullut myös uusia myyjiä. Tarjonta on monipuolistunut. Kauppa on käynyt hyvin. Sää on mitä mainioin, kun nyt ei ole liian kuuma ja ihmiset ovat lähteneet hyvin markkinoille, Kahelin totesi.

Sofia Mäkitalo talutti Eräjärven markkinoilla isoa hevosta, jolla Viljam Soini ratsasti rennoin ottein. Kuva: Mirkka Tuominen

Mökkiläisiä ja ulkomaan vieraita

Leena Rekola ja veljensä Jukka Rekola kokivat iloisen yllätyksen saapuessaan Ruotsista vierailulle Eräjärvelle. He eivät ole päässeet käymään tienoolla kahteen vuoteen.

– Kun pitkästä aikaa pääsimme tänne käymään, sattui näin iloisesti, että täällä olikin markkinat. Aivan ihana tunnelma. Veljeni Jukka sanoo, että täällähän on meno kuin villissä lännessä, kun kukaan ei näytä pelkäävän koronaa, Leena Rekola naurahti.

Helsingissä asuvat Marja Rantanen ja Rauno Hämäläinen ovat mökkeilleet jo 30 vuoden ajan Eräjärvellä. Hämäläinen arveli, että ihmiset varmaankin luottavat kohtaloon, jos eivät pidä maskeja eivätkä turvavälejä.

– Tämä torivierailu vaan ollaan itse käyty, ei olla harrastettu muita aktiviteetteja pandemian takia. Markkinat ovat iso urakka järjestäjille, kiitokset heille.

Roosa Mäkitalo Kokemäeltä vieraili Eräjärven markkinoiden ohessa Kivimuseossa ensimmäistä kertaa. Museossa useana kesänä vastaanotossa palvellut ja Eräjärvellä 25 vuotta asustellut, Karjalasta kotoisin oleva Vasili Rjagojev kertoi, että museossa vieraili parikymmentä vierasta lauantaina jo puoleen päivään mennessä.

Sofia Mäkitalo talutti isoa hevosta. Sillä ratsasti myös Benjam Soini, joka piti ratsastusta isolla hevosella jännittävänä, mutta kivana puuhana. Hän ratsasti nyt ensimmäistä kertaa.

Elsbeth Rauthovi ratsastaa Paavo-ponilla aina silloin tällöin. Elsbethin isä Juhana Rauthovi ja isoäiti Rauni Rauthovi ovat mielellään mukana ratsastusharrastuksessa.

– Paavolla on ikää jo noin 25 vuotta, ja se on ollut markkinoilla monena kesänä, kertoi Paavon taluttaja Fanny Mäkitalo.

Julius Termas kokeilee onneaan heittopisteellä. Nina Niskanen ja Joel Muujärvi Västilästä seuraavat kisailua. Kuva: Mirkka Tuominen
Eräjärven markkinat
Emelia Lähteenmäki ihastelee Paavo-ponia isoäitinsä Marjo Lähteenmäen kanssa. Kuva: Mirkka Tuominen

Kesän kohokohta

Ensiapupistellä päivystivät Kangasalta tapahtumaan tulleet Marjo Alkula ja Martti Tuimala. Tuimala kertoi olleensa ensiapupaikoilla jo 1980-luvulta lähtien, mutta tänä kesänä hän oli ensimmäisen kerran Eräjärven markkinoilla.

Markkinat ovat monille ihmisille kesän kohokohta. Merita Lähteenmäki muisteli käyneensä joka kesä lapsuudestaan asti markkinoilla. Emelia Lähteenmäki seurasi markkinatouhuja innokkaana rattaista ja välillä isoäitinsä Marjo Lähteenmäen sylistä.

– Ei ole kesää ilman markkinoita. Tämä on perinne. Isäni Tauno Lähteenmäki myy hunajaa, ja se on tehnyt kauppansa. Välillä piti käydä purkittamassa lisää hunajaa, kun se loppui kesken markkinoiden, Merita Lähteenmäki kertoi.

Mirja Tuomaala halusi ostaa kotimaista kalaa Jarmo Erkkilältä, joka myy kalasäilykkeitä. Tuomaala kalastaa itsekin, mutta särki on hyvä ostaa säilykkeenä, koska se on isotöinen perattava kala, runsaine ruotoinen. Erkkilä on myynyt säilykkeitä yli 20 vuotta.

Leivonnaisia myyvä Mika Särkinen kertoo kaupan käyneen kivasti. Sini-Tuula ja Kalevi Peltonen ovat myyneet hygieenisiä erikoispyyhkeitä, ja he kertoivat ihmisten aina löytäneen heidän tuotteensa hyvin markkinoilta.

Ruotsista Eräjärvelle vierailulle tulleet Leena ja Jukka Rekola miettivät, että markkinoiden meno on kuin villissä lännessä. Marja Alatalolle (keskellä) markkinoiden juontajan tehtävät tulivat yllättäen, mutta hän otti kopin tapahtuman juontajana olosta lennossa. Kuva: Mirkka Tuominen
Eräjärven markkinahumussa viihtyivät kaikenikäiset. Kuva: Mirkka Tuominen

Juttua on muokattu 5.8.2021 kello 9.00: Juttuun on lisätty valokuva ja tekstiin Marjo Lähteenmäen nimi.

Leave a Comment