Märkää asvalttia, öisiä katunäkymiä hiukan sumuisessa pimeydessä näyttelyhallin toisesta päästä tarkasteltuna. Ja kuitenkin nuo yönmustat valon ja pimeyden vuoropuhelut on rakennettu hyvin yksinkertaisin keinoin: muutamalla valkoisella pisteellä ja loputtomalla mustuudella, kun niitä tutkii ihan läheltä. Minna Sjöholmin sarja ”teitä ja käytäviä” hämmentää ja kiinnostaa tämänkesäisessä Purnu-näyttelyssä, jonka kokonaisanti on todella monipuolinen.
Samoin tekevät Antti-Ville Reinikaisen Kehto ja Nostin. Tutut rakennustyömaan elementit, kaivinkoneen kauha ja henkilönostimen kori, onkin tehty puusta silti niitä luulisi metallisiksi – ja vesikin on oikeasti hartsia. Yksi jos toinen on jo ehtinyt vilkuilla ylöspäin: vuotaako katto?
Purnun Pinta-teeman työt käsittelevät havainnon ja tunnistamisen kokemuksia, pintojen sisäisiä jännitteitä ja tilakokemuksia. Toisaalla on käsittämätöntä kärsivällisyyttä ja pikkutarkkaa osaamista kuten vaikkapa Juho Könkkölän origamisoturit – yhdestä arkista ilman saksia taitellut jousipyssyjä myöten – tai Marianne Huotarin modernit ryijyt, joiden materiaalina ovatkin lukemattomat eriväriset keramiikkapalaset.
Ei leivinuuni, vaan metafora ulko- ja sisäpinnoista
Purnun nurmikentän vitivalkoinen rakennelma, jota vain koivunsiemenet pilkuttavat, tuo ensinäkemältä mieleen maalaistalon valtavat leivinuunit. Teemu Korpelan täksi kesäksi tehty installaatio on metafora siloisen ulkopinnan ja rosoisen sisuksen ristiriidasta. Jälkimmäistä edustavat rei’itetyt mäntysuopasaippuat, joiden materiaalia ei ensinäkemältä ehkä hoksaakaan.
Portilla tulee vastaan savusaunanpuhdas Joonas Kota, jonka maalauksissa yhdistyvät timantin muoto ja luonnonkatastrofit. Hän on poikennut ensimmäistä kertaa Purnussa ja kuulostaa tyytyväiseltä saamastaan näyttelytilasta.
Kodan timanttien taustalla näemme kuitenkin viitteitä luonnonkatastrofeista kuten myrskyt, metsäpalot tai tulvat. Maalaukset ovat näin tulvakuolemien aikaan pelottavan ajankohtaisia. Timantin, kaikkein kovimman luonnosta löytyvän aineen kovuus kohtaa luonnon ja ihmisen voimattomuuden luonnonilmiöiden edessä.
Pelkistämisen mestarina voi hyvinkin pitää Eeva-Riitta Eerolaa. Hänen Turning point -sarjassaan ihmishahmo on muuttunut yhä viitteellisemmäksi. Oikeastaan vain punainen hiuspehko synnyttää käsityksen ihmisestä, vaikka senkin hahmottaminen ihmisen hiuksiksi perustuu enemmänkin yhteiseen sopimukseen siitä, että kysymyksessä ovat hiukset. Tärkeässä osassa Eerolan töissä on myös paljas maalauspohja.
Näyttelyn nuorin ottanut haltuunsa vaikean lajin
Näyttelyn nuorin taiteilija on jyväskyläläinen Juho Könkkölä. Hänen lajinsa on itämainen origami-taide, jossa erikokoisista paperiarkeista taitellaan hahmoja. Könkkölä on kuitenkin vienyt origamin paria astetta pidemmälle. Hän hyödyntää myös tietokonetta ennakkotaitoksia suunnitellessaan.
Onneksi origamin teosta on näyttelyhallissa myös video, joka auttaa ymmärtämään, mistä on kysymys. Mielenkiintoinen detalji on esimerkiksi se, että lohikäärmeen hännäksi päätyvät paperiarkin keskellä olevat taitokset.
Taituruuden määrää kuvastaa sekin, että myös soturien aseet jousipyssyä ja viinessä olevia nuolia myöten on taiteltu samasta arkista – luonnollisesti ilman saksia. Tämän hallin luulisi kiinnostavan myös perheen nuorimpia.
Meditatiivisia videoita, joissa materiaalin tuntu vahvasti läsnä
Videoista puheen ollen: kannattaa poiketa myös Aimo Tukiaisen pajassa ja taideriihessä. Pajassa on nähtävissä kaksi Heini Ahon meditatiivista muutaman minuutin mustavalkoista videota. Toisessa taiteilija tekee pimeydessä olevan suuren putken näkyväksi sivelemällä sen sisäpintaan valkoista maalia. Toisessa hän rakentaa installaatiota muovailumateriaalista.
– Plastoliinin tuoksun voi melkein tuntea videolta, sanoo kuraattori Eerika Malkki.
Pinta-teema on selvästi innostanut häntä kovasti ja se on näyttelyssä läsnä hyvin monitahoisesti. Yksi lisävuosi on tuonut taiteilijoilta näyttelyyn uusiakin teoksia, joissa välttämätön uusiutuminenkin on nähtävissä. Esimerkiksi Ilari Hautamäen esittävät, kasvimuotoja toistavat kollaasit ovat entisestään pelkistyneet uusimmissa töissä. Kuultavan ja peittävän värin vuoropuhelu on myös kiehtovaa näissä töissä.
Kolmospaviljongissa, näyttelyn pimeässä tilassa, pyörii puolestaan Pinja Valjan 16 minuutin lyhytelokuva, jossa yhdistyvät Valjan omat lapsuuden prinsessahaaveet malli Veran tapaamiseen. Enemmän kuin mallinelämää, lyhytelokuva on kuitenkin Pinja Valjan itsereflektointia.
Taideriihessä kolmiulotteinen on litistetty pinnaksi, kun esimerkiksi Aimo Tukiaisen Kekkos-rintakuvasta on tehty silikonimuotti, joka on ajettu mankelin läpi painovärin kanssa.
Paitsi pintaa, myös sisäistä dualismia
Näyttelyn taiteilijat ovat tällä kertaa aavistuksen nuorempia kuin edellisessä Purnu-näyttelyssä. Esimerkiksi Maaria Jokimies on alle kolmekymppinen, vastavalmistunut kuvataiteilija, jonka räväkän lilasävyisiä piknik-tunnelmia on esillä koko seinän leveydeltä uusimmassa eli seiskahallissa. Vaikka kysymyksessä on kokonaisuus, maalauksia voi ostaa myös yksitellen.
Henkilökohtaisten muistojensa kautta Jokimies käsittelee etuoikeutetun ihmisen tasapainoilua huolettomuuden ja elämäntapamme kestämättömyydestä nousevan ahdistuksen välillä. Syvyysvaikutelmaa korostaa verkkomainen pintakuvio maalausten päällä.
Materiaalin kierrätystä toteuttaa hienosti samassa hallissa Jukka Hakanen, jonka teollisen muotoilijan tausta näkyy aiheiden pelkistyksessä. Työt on toteutettu luvallisten graffitiseinien monikerroksista maalipintaa irrottamalla ja muodoiksi leikkaamalla, mikä luo niihin oman, kiinnostavan lisänsä. Kuka osaisi arvata materiaalin, ellei tietäisi?
Näyttely, joka on auki 8. elokuuta saakka ja ryhmille sen jälkeenkin, on saanut tuottajansa Jari Granholmin mukaan mukavasti katsojia, sillä halleissa on tilaa hajaantua, ja maskejakin toivotaan vielä käytettävän niitä kiertäessä.
Ainakin toistaiseksi myös Aimo Tukiaisen aikaan rakennettu savusauna lämpiää kahdesti viikossa, maanantaisin ja perjantaisin. Lempeänkosteissa löylyissä voi sulatella näyttelyn antia vielä kierroksen jälkeenkin. Sen sijaan yleisöopastuksia ei koronaoloissa pystytä tarjoamaan ihmistihentymien välttämiseksi.
