Kyselyyn vastanneista enemmistö vastustaa naisten pakollista asepalvelusta – viidesosa kannattaa tasa-arvoista asevelvollisuutta

Asevelvollisuuden tasa-arvoisuus on herättänyt viime vuosina paljon keskustelua. Varusmiehiä Jukolan viestin maisemissa Kangasalla kesäkuussa 2019. Kuva: Juha Jäntti

Oriveden Sanomien verkkokyselyssä tiedusteltiin, pitäisikö asevelvollisuuden olla pakollinen Suomessa myös naisille. Vastaajista enemmistö piti nykyistä asevelvollisuusjärjestelmää hyvänä eli he eivät kannattaneet pakollista asevelvollisuutta naisille.

Vastauksia kyselyyn saatiin yhteensä 46 kappaletta. Vastaustaan perusteli 7 henkilöä eli noin 18 % vastaajista. Perusteleminen oli vapaaehtoista.

Ei Israelin systeemiä Suomeen

Nykyistä asevelvollisuusjärjestelmää piti hyvänä noin 60 % vastaajista eli 27 henkilöä. Lähes kaikki perusteluista liittyi tähän vastaukseen.

Kaksi henkilöä perusteli yksinkertaisesti, että naisten paikka ei ole armeijassa.

– Vapaaehtoinen. Arvostan, jos nainen haluaa asepalvelukseen, kertoi eräs vastaajista.

Yksi vastaaja vertasi miesten pakollista asepalvelusta synnyttämiseen.

– Sitten, kun miehet synnyttävät, voidaan miettiä kaikille pakollista asepalvelusta. Vapaaehtoisuus on suotavaa ja hieno juttu, vastaaja kertoi.

Eräs kyselyyn vastannut perusteli naisten asepalveluksen vapaaehtoisuutta hieman konkreettisemmin.

– Ei, en halua Israelin systeemiä Suomeen. Kriisitilanteen hoitoon tarvitaan myös naisten panosta, mutta se koulutus voi olla organisoitu vapaaehtoisten maanpuolustusharjoitusten kautta, vastaaja totesi.

Asepalvelus on Israelissa pakollista sekä miehille että naisille.

Yhteiskunnan varojen tuhlausta?

Vastaajista 10 henkilöä eli 22 % oli sitä mieltä, että asevelvollisuuden tulisi olla pakollinen myös naisille tasa-arvon nimissä. 6 henkilöä eli 13 % vastaajista taas oli sitä mieltä, että asevelvollisuuden ei pitäisi olla naisille pakollista, mutta kutsuntojen kyllä.

3 vastaajaa eli 7 % ajatteli, että asevelvollisuus pitäisi lakkauttaa kokonaan. Yhteen näistä vastauksista löytyi perustelu.

– On energian ja yhteiskunnan varojen tuhlausta kouluttaa tyyppejä jotka eivät ole motivoituneita (eikä kunto riitä) nyt, joten tuskin kumpikaan myöhemminkään tarpeen vaatiessa on parempi, vastaaja totesi.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?