
Heinäkuussa kerätään jälleen reppuja ja penaaleita vähävaraisten perheiden koululaisille. Kuva: Kuvituskuva
Koulureppuja kerätään tänäkin vuonna lahjoitettaviksi vähävaraisten perheiden koululaisille. Keräyksen takana on valtakunnallinen Hope ry. Oriveden ja Juupajoen alueella keräyksen yhteistyötahona on jo totuttuun tapaan OP Pohjois-Häme.
Kuka tahansa voi osallistua keräykseen tuomalla koulurepun tai penaaliin Osuuspankin konttoreihin niiden aukioloaikoina. Keräys alkaa 12. heinäkuuta, ja se jatkuu kuun loppuun.
OP Pohjois-Hämeen tiedotteen mukaan yli 112 000 lasta eli tilastojen mukaan Suomessa vähävaraisissa perheissä jo ennen viime vuonna alkanutta koronakriisiä. Tilanne on muuttunut haastavammaksi pandemian myötä. Keräyksen toteuttajat korostavat, että nyt on entistä tärkeämpää tukea lasten ja nuorten tasavertaista koulutietä. Pienilläkin teoilla voidaan saada aikaan merkityksellisiä kokemuksia.
Reppu joka selkään -kampanja tukee vähävaraisten perheiden koululaisia lukuvuoden alkaessa. Reppukeräyksellä halutaan varmistaa, että mahdollisimman moni lapsi saa ensimmäisen koulureppunsa koulutien alkaessa. Myös vanhempien lasten ja nuorten koulurepuille on tarvetta.
Keräyksessä otetaan vastaan myös penaaleita. Penaaliin lahjoittaja voi valikoida koulutarvikkeet kuten kynän, kumin ja viivoittimen. Lahjoittajien toivotaan pakkaavan repun siististi ja lahjoitettavien reppujen toivotaan olevan uusia.
Pohjola Sairaalat ovat myös mukana kampanjassa, ja ne järjestävät reppukeräyksen kaikilla toimipisteillään.
Lahjoituspisteillä on mahdollista kirjoittaa terveiset repun saajalle reppuun sujautettavalle kortille. Osuuspankki toimittaa reput paikalliselle Hope ry:n toimintaryhmälle, joka lajittelee ja jakaa lahjoitukset elokuun alussa suoraan koulutietään aloittaville ja koulunpenkille palaaville.
Keräys alkoi vuonna 2017. Viime vuonna reppuja jaettiin yli 3 800 lapselle eri puolilla Suomea.
Hope ry on vapaaehtoisvoimin yhdessä yhteiseksi hyväksi toimiva järjestö. Se jakaa vähävaraisille ja kriisin kokeneille perheille vaate- ja tavaralahjoituksia sekä lapsille ja nuorille harrastustukea ja vapaa-ajan elämyksiä.
Viimeisimmät kommentit