MAINOS

Vaalit: Henry Ingraeus puhuu inhimillisyyden puolesta

”Olen viettänyt lapsuudessani ja nuoruudessani paljon aikaa maaseudulla. Jo pienestä pitäen olen ymmärtänyt, miten suuri merkitys eläimillä on meille ihmisille. Maaseudulla myös opin, kuinka oleellista on, että eläimistä pidettiin hyvää huolta. Ne toivat leivän pöytään. Ne tekivät kanssamme töitä. Ne olivat seuranamme.

Maatilan isännäksi minusta ei olisi ollut, mutta eläinten parissa halusin jonain päivänä tehdä töitä. Löysin paikkani palveluskoiraharrastuksesta. Nyt työskentelen eläinten kouluttajana, valmennan koiraohjaajia ja toimin koirien kasvattajana. Minulle koirat ovat perheenjäseniä, joista olen sitoutunut pitämään huolta. Ne kulkevat kanssani lähes joka paikkaan ja ne tuovat monenlaista elämää ympärilleni.

Eläimillä on tärkeä rooli yhteiskunnassamme. Ne auttavat meitä. Ne suojelevat meitä. Ne pelastavat meitä. Ne liikuttavat meitä ja vievät meidät luonnon rauhaan. Kaiken kaikkiaan ne tuovat hyvinvointia.

Minut ne saivat aikoinaan myös kiinnostumaan politiikasta. Vuosia sitten Tampereen kaupunki vähensi kehitysvammaisille tarkoitettujen ratsastus- ja hevosterapian tuntimääriä. Olin läheltä nähnyt, miten merkityksellistä toiminta oli kehitysvammaisille. Tuntien karsiminen oli minusta väärin. Siksi lähdin mukaan politiikkaan.

ELÄIMIÄ ON KOHDELTAVA HYVIN. SE KUULUU SIVISTYKSEEN.

Itse asiassa J.V. Snellman on sanonut, että sivistykselle on toinen, kuvaavampi nimi: humaanius, inhimillisyys.

Sitä me tarvitsemme, kun mietimme, miten kohtelemme yhteiskunnassamme heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä. Sitä me tarvitsemme, kun teemme päätöksiä kuntamme tulevaisuudesta.”

Henry Ingraeus

Äänestä Orivedellä numeroa 55

MAINOS


Leave a Comment