Rovastinkankaan koulun ja varastorakennuksen seiniin tehdyt, kiusaamiseen liittyvät kirjoitukset on otettu Orivedellä vakavasti. Koulujen rehtorit ovat muun muassa keskustelleet tapahtuneesta tuoreeltaan viime viikolla. Vaikka tekstien taustoista tai tekijästä ei tällä hetkellä ole tarkempaa tietoa, on kirjoituksia pidetty hätähuutona ja avunpyyntönä.
Surullista tilanteessa on, että joku meistä ei todennäköisesti ole saanut tarvitsemaansa apua tilanteeseen, jossa hänellä on ollut tai on yhä paha olla. Jos kyse on lapsen tai nuoren kirjoittamista viesteistä, on hänen läheltään puuttunut turvallinen aikuinen, johon hän olisi voinut luottaa ja kertoa kokemastaan.
Kouluissa tehdään paljon työtä sen eteen, että kiusaamista ei niissä tapahtuisi. Kaikki meistä tietävät, että se ei ole kenenkään etu, että koulussa tai muussa yhteisössä on mahdollinen kupliva konflikti, josta ei saada kiinni ja jota ei saada hallintaan. Epäselvyksiin ja kiistoihin on uskallettava tarttua ja niistä on keskusteltava.
Vastuu lasten kasvattamisesta ei kuitenkaan ole vain kouluilla ja siellä työskentelevillä. Hyvän, asiallisen ja kaikkia kunniottavan elämän malleja me opettelemme jo pienestä pitäen kaikissa niistä tilanteissa, joissa olemme toistemme kanssa tekemisissä.
Asiatonta käytöstä ei tarvitse hyväksyä aikuistenkaan maailmassa. Vastuu yhteisen ja laajan Turvasataman luomisesta on meillä kaikilla ihan jokaisena päivänä.