Orivedellä koronarokotuksiin pääsevät jo kaikki yli 60-vuotiaat – rokotuksen voi saada myös Eräjärven terveysasemalla

Lähes kolmasosa orivesiläisistä on saanut ensimmäisen koronarokotteen. Kuva: Oriveden Sanomien arkisto

Koronarokotusten ajanvaraus avautuu Orivedellä 60–64-vuotiaille eli vuosina 1957−1961 syntyneille.

Tiedotteessaan Tampereen kaupunki myös muistuttaa, että yli 65-vuotiaat sekä riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluvat yli 16-vuotiaat voivat edelleen varata ajan rokotukseen.

Nyt rokotetaan myös Eräjärvellä

Oriveden terveyskeskuksen lisäksi rokotuksen voi nyt saada myös Eräjärven terveysasemalla.

Eräjärven terveysasemalle ajan voi varata vain puhelimitse, Oriveden terveysasemalle ajan voi varata myös verkossa. Verkkoajanvaraus vaatii tunnistautumista esimerkiksi verkkopankkitunnuksilla.

Ajanavarauspuhelinnumero on (03) 5657 5777. Ajanvaraus on avoinna maanantaisin ja torstaisin kello 12.30-15.30 ja tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin kello 8-11.

Orivedellä ensimmäisen koronarokotteen on saanut 2 972 henkilöä eli 32,9 prosenttia orivesiläisistä. Toisen rokotteen on saanut 430 henkilöä.

Yksi uusi tartunta rekisteriin

Orivedellä on tällä viikolla todettu kaksi uutta koronatartunta. Viimeidin niistä on THL:n rekisteriin merkitty tänään lauantaina.

Yli vuoden kestäneen epidemian aikana paikkakunnalta on todettu yhteensä 46 koronatartuntaa.

Lue lisää: Oriveden saldo on nyt 44 koronatartuntaa – kahden viikon aikana lukema on noussut viidellä tapauksella

Keskiviikkona kaupunki tiedotti, että Aseman päiväkodissa on maanantaina 26. huhtikuuta tapahtunut korona-altistuminen. Päiväkodista määrättiin 37 henkilöä kahdeksi viikoksi karanteeniin.

Lue lisää: Aseman päiväkodissa Orivedellä on tapahtunut korona-altistuminen – 37 lasta ja henkilökunnan jäsentä karanteeniin

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?