Musiikki virtaa edelleen vahvasti radiokanavilta

Musiikkia kuunnellaan vielä cd-levyiltäkin. Kuva: Juha Jäntti

Radio on monen musiikin ystävän kuuntelunautintojen lähde. Lähes kaksi kolmesta Oriveden Sanomien kyselyyn vastanneesta kertoi kuuntelevansa musiikkia ensisijaisesti radiokanavien kautta.

Kysely kokosi 13 vastausta. Kahdeksan vastaajaa kirjasi radiokanavat tärkeimmäksi kuunneltavan musiikin lähteeksi. Kaksi vastaajaa löytää musiikkinsa ensisijaisesti CD-levyiltä, ja yksi vastaajista ilmoitti olevansa perinteisten vinyylilevyjen harrastaja.

Samoin yksi kyselyyn vastanneista kuuntelee musiikkinsa etupäässä suoratoistopalveluista. Eräs vastaaja olisi halunnut valita useampiakin vaihtoehtoja, mutta se ei ollut tässä kyselyssä mahdollista.

Vanhanaikaisen musiikin kuuntelijaksi itseään luonnehtiva vastaaja kertoi, että musiikki rytmittää mukavasti kotitöitä ja viihdyttää automatkoilla.

– En ole vanhoja vinyylejäkään hävittänyt. Niillä soi ennen kaikkea klassinen musiikki, kun sille tuulelle satun. Koska myös radio tarjoaa monenlaista musiikkia, ei ole tullut tarvetta ryhtyä vielä suoratoistokanavien asiakkaaksi.

Yhden vastauksen mukaan musiikin kuuntelu rytmittää mukavasti siirtymisiä. Eräälle vastaajista musiikki on todella iso asia.

– Ilman musiikkia elämä ei olisi elämisen arvoista, hän toteaa.

Leave a Comment