Jehovan todistajien vuoden tärkeintä tilaisuutta seurataan videolinkin kautta – myös viikkokokoukset on viime keväästä asti pidetty etänä

Jehovan todistajien valtakunnansali Oriveden Myllytiellä on ollut kiinni vuoden verran, kun toiminta on jouduttu järjestämään etäyhteyksin. Kuva: Anne Kotipuro

Jehovan todistajat kokoontuvat tänään lauantaina 27. maaliskuuta vuoden tärkeimpään tilaisuuteensa, Jeesuksen kuoleman muistojuhlaan.

Koronaviruspandemian vuoksi kevään erikoistilaisuudet järjestetään videoneuvottelupalvelujen välityksellä etänä eri puolilla Suomea.

Viime vuonna muistojuhlaan osallistui maailmanlaajuisesti ilman fyysisiä kokoontumisia lähes 18 miljoonaa henkilöä, mikä on yli kaksi kertaa enemmän kuin todistajien kokonaismäärä. Suomessa läsnäolijoita oli kaikkiaan yli 24 000.

Jehovan todistajat ovat kutsuneet myös Oriveden alueen asukkaita kanssaan tämän kevään muistojuhlaan.

Kuukauden mittaisessa kutsukampanjassa on hyödynnetty sähköisiä menetelmiä, koska pandemian vuoksi perinteistä ovelta ovelle -työtä ei tällä hetkellä tehdä. Sen sijaan on käytetty puhelinta ja juhlan aiheesta on nähtävissä myös johdantovideo, joka löytyy Jehovan todistajien nettisivuilta.

Esimerkiksi Jehovan todistajien Oriveden seurakunta järjestää oman muistojuhlan videoyhteyden välityksellä. Seurakunnan yhteyshenkilö Timo Helminen lähettää pyynnöstä linkin, ja muistojuhlaa voi striimattuna katsoa omalta kotisohvalta.

– Orivedellä on noin 50 oman seurakunnan jäsentä, joiden mukanaoloa ainakin odotetaan juhlaan. Paikallinen kokoustoiminta on viime keväästä asti toiminut verkon kautta, ja iäkkäämmille jäsenille on huolehdittu tästä opastusta ja teknisiä apuvälineitä kuten tabletteja. Näin toiminta ei ole hiipunut, ja olemme voineet järjestää kaksi viikkokokousta kuten aiemminkin, Helminen kertoo.

Muistojuhlassa pidettävässä puheessa tarkastellaan Jeesuksen kuoleman merkitystä ja vastataan Raamatun perusteella siihen, miksi Jeesuksen piti kärsiä ja kuolla.

Muistojuhla järjestetään samana iltana, 14. nisankuuta Raamatun aikoina käytetyn juutalaisen kalenterin mukaan, jolloin Jeesus lähes 2 000 vuotta sitten antoi kehotuksen: ”Tehkää tämä toistuvasti minun muistokseni” (Luukas 22:19).

Juttua on muokattu: lisätty kuva 27.3. klo 11.15.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?