Oriveden Reserviupseerikerho vietti viime perjantaina maaliskuun 12 päivänä 30-vuotisjuhlaansa. Päivällä kävivät kerhon edustajina kapt. K. R. Mäntysaari, yliluutnantit Allan Viherma ja Veli Paavola sekä vänr. Heikki Paavola laskemassa seppeeleen sankarihaudalle. Varsinaista 30-vuotisjuhlaa vietettiin illalla ravintola Kotipirtissä. Tilaisuutta kunnioittivat läsnäolollaan kenraalimajuri ja Rouva U. Matikainen, eversti Hannes Karttunen sekä RUL:n ja Pohjois-Hämeen Reserviupseerien, paikallisten maanpuolustusjärjestöjen ja Asevarikko 6:n edustajat.
Tervehdyspuheessaan kerhon puheenjohtaja ylil Veli Paavola esitti lyhyen katsauksen kerhon vaiheisiin, minkä jälkeen hän selosti nykyistä tilannetta Reserviupseeriliitossa erityisesti reserviliittojen yhdistämistä ja esitti kantanaan, että RUL olisi säilytettävä edelleen itsenäisenä liittona.
Kerhon perustajajäsenet majuri Aarne Valkama, kapt. K. R. Mäntysaari ja ylil. Allan Viherma jakoivat kerhon pienoisliput kapt. Mäntysaaren puhuessa. Pienoislipun saivat kapt. Yrjö Mattila, ylil. Veli Paavola, majuri Erkki Visa ja ylil. Matti Seppälä.
Tilaisuudessa puhui Sisä-Suomen Sotilasläänin komentajakenraalimajuri Unto Matikainen esittäen samalla sotilasläänin onnittelut ja menestyksen toivotuksen kerholle vapaaehtoisen maanpuolustustyön saralla. Lisäksi onnittelivat kerhoa Tampereen itäisen sotilaspiirin päällikkö eversti Hannes Karttunen, RUL ja Pohjois-Hämeen Reserviupseeripiirin onnittelut esitti kapt. Y. A. Laalahti, Kerhon Naisten rahalahjan ojensi puheenjohtaja rva Leiny Heino, Oriveden Reservinaliupseerien onnittelut ja kiertopalkintopokaalin ojensi kers. Ilmo Numminen.
Asevarikko 6 puolesta esittivät tervehdyksen maj. Tapanainen ja kapt. Nieminen kiertopalkinnoksi lahjoittamansa vanhan tykin pienoismallin kera. KOP:n Oriveden konttorin puolesta lahjoitti tuomari P. J. Mattila pistooliammuntaan kiertopalkinnoksi hopeapokaalin. Adressein muistivat sotainvalidien veljesliiton Oriveden osasto ja muuallaolevat kerhon perustajajäsenet majuri Eero Kirkkala ja kapt. Jaakko Kilpi.
Kerhon vaiheita lyhyesti
Torstaina helmikuun 13 päivänä 1941 oli Oriveden Sanomissa seuraava uutinen: ”Res.upseerit huom! Koska pitemmän ajan on lehtemme levenemisalueella kaivattu res.upseereja yhdistävää elintä, kutsuvat muutamat asianharrastajat Oriveden ja sen ympäristöpitäjien res. upseereja oman kerhon perustavaan kokoukseen ensi sunnuntaina 16.2. 41 alueen ups. harjoitusten jälkeen klo 16 Oy Oriveden Suojaan.”
Kehoitusta oli noudattanut 12 reservin upseeria: res. ltn:t Leo Kotiranta, Kaleva Mäntysaari, Jaakko Kilpi, Aarne Valkama, res. vänrikit Matti Mansikka, Jaakko Hörtsänä, Allan Viherma ja sk.upseeri Urho Viinikainen Orivedeltä, res. ltn Väinö Mikkola ja vänr. Yrjö Kantoniemi Eräjärveltä sekä res. ltn Eero Kirkkala ja res. vänr. Kalervo Parpola Längelmäeltä.
Kokouksen päätökseksi tuli perustaa Oriveden Seudun Reserviupseerikerho, jonka puheenjohtajaksi valittiin ltn Leo Kotiranta, varapuheenjohtajaksi ltn Kaleva Mäntysaari, sihteeriksi ja rahastonhoitajaksi vänr. Allan Viherma ja muiksi johtokunnan jäseniksi luutnantit Jaakko Kilpi ja Väinö Mikkola sekä vänr. Kalervo Parpola, varajäseniksi luutnantit Aarne Valkama ja Eero Kirkkala sekä vänr. Yrjö Kantoniemi. Kerhoon liittyi lisää jäseniä ollen sen jäsenmäärä ennen jatkosotaa kolmekymmentä.
Olosuhteiden pakosta seurasi toiminnassa tauko kunnes se taas 1945 alkoi uudelleen.
Uudet säännöt vahvistettiin 1947 ja jälleen 1951 ja tämän jälkeen kerhon toiminta vakiintui ja on siinä ollut hyviä ja heikkoja vuosia, kuten yhdistystoiminnassa yleensä on havaittavissa.
Vuonna 1968 oli kerho uudistusaallon mukana uusimassa sääntöjään, jotka taas parin kuukauden sisään tullaan RUL:n esityksen mukaan uusimaan.
Kerhomme puheenjohtajina ovat kuluneitten 30 vuoden aikana toimineet: kapt. Leo Kotiranta 1941-49, kapt. Eino Peuhkuri 1950-62, majuri Aarne Valkama 1963-65, ylil. Veli Paavola 1966-. Varapuheenjohtajana on toiminut perustamisesta alkaen kapt. Kaleva Mäntysaari. Rahastonhoitajana on niinikään perustamisesta alkaen yliluutnantti Allan Viherma.
Sihteereinä yliluutnantti Allan Viherma 1941-51, yliluutnantti Veli Paavola 1952-65, vänrikki Antti Lähde 1966-67, vänrikki Jorma Iivonen 1968, vänrikki Heikki Paavola 1969-.
Hallitusvastuuta on vuosien aikana kantanut 49 kerhomme jäsentä.
Kerhomme nimestä on nykyisin sana ”seutu” pois, koska Längelmäki ja Juupajoki perustivat 50 luvulla omat kerhonsa, mutta ovat jälleen harkinneet liittymistä takaisin emäkerhoonsa.
Kerhomme toiminnan kohokohtia ovat olleet järjestettäväksemme uskottu RUL:n ja RAUL:n liitto-ottelu ja PM-katsastus 1963, Pohjois-Hämeen Reserviupseeripiirin ensimmäinen Tampereen ulkopuolella järjestetty vuosikokous 1965 ja Pohjois-Hämeen maanpuolustusjuhla v. 1968.
Kerhon nykyisen hallituksen muodostavat: puheenjohtaja ylil. Veli Paavola, varapuheenjohtaja kapt. Kaleva Mäntysaari, rahastonhoitaja ylil. Allan Viherma sihteeri vänr. Heikki Paavola sekä majuri Aarne Valkama, kapteeni Yrjö Mattila, ylil. Matti Seppälä, luutnantti Reijo Salovaara sekä vänrikit Hannu Karinko, Matti Kuuppo, Pentti Launonen, Jouko Melkas ja Arvo Suokas.
Juttu on julkaistu Oriveden Sanomissa 18.3.1971. Se julkaistaan uudestaan juuri sellaisena kuin se on 50 vuotta sitten lehdessä ollut.