Myös Orivesi on ollut mahdollistamassa Aivot yhdessä käyttöön -hanketta – kaupunkiseudun kunnat luovat Suomen laajinta oppikokonaisuutta koululaisille

Aivot - Yhdessä käyttöön
Helka Lempilä ja Lauri Harju ovat luotsanneet Tampereen kaupunkiseudun kuntien yhteistä hanketta eteenpäin. Kuva: Aivot – Yhdessä käyttöön -hanke

Tampereen kaupunkiseutu opettajineen vie nyt 3.–6.-luokkien ympäristöopin verkkoon. Kyseessä on Suomen laajin kaikille avoin digitaalinen oppikokonaisuus, joka kantaa nimeä Aivot – Yhdessä käyttöön.

Oppimateriaali on Tampereen kaupunkiseudun kahdeksan kunnan yhteistyön tulos, joten myös Orivesi on mukana hankkeessa. Projekti aloitettiin jo vuonna 2018. Tampereen kaupunkiseudun kunnat ovat muun muassa rahoittaneet sivustolla olevan materiaalin.

Kaupunkiseudun luokan- ja aineenopettajat tuottavat yhdessä 3.–6.-luokan digitaalisen ympäristöopin kokonaisuuden. Osa työstä on jo saatu valmiiksi.

– Viime syksystä alkaen käytössä ovat olleet 3.–5. luokan materiaalit, ja tämän lukuvuoden aikana valmistuu 6. luokka, hankkeen toinen projektipäällikkö Helka Lempilä kertoo tiedotteessa.

Digimateriaalien tarve korostui entisestään vuosi sitten keväällä, kun koronavirus siirsi opiskelun koulusta koteihin.

– Näin laajaa avointa digitaalista oppimateriaalia ei kuitenkaan Suomessa ole aikaisemmin tehty. Kaikille avoin ja maksuton aineisto on myös vapaasti muokattavissa ja jaettavissa, tiedotteessa todetaan.

Digi tuo uutta perinteisen oppikirjan rinnalle

Interaktiivisella oppikokonaisuudella on paljon hyviä ominaisuuksia, joita perinteinen oppikirja ei voi tarjota.

– Esimerkiksi vaikeasti selitettävästä aiheesta, kuten yhteyttämisestä, voidaan tehdä materiaaliin animaatio, joka tuo lisäarvoa oppimiseen, hankkeen toinen projektipäällikkö Lauri Harju avaa.

Selkeät, audiovisuaaliset tehtävät myös sopivat monenlaisille oppijoille.

– Kiitosta olemme saaneet myös muun muassa oppimateriaalin sisäänrakennetusta äänikirjasta. Luetut tekstit sopivat niille, joille lukeminen on haastavaa. Kuunteleminen on myös monelle muulle miellyttävä tapa esimerkiksi kerrata opittua, Harju kertoo.

Tiedotteessa todetaan, että materiaalista saatu palaute ja käyttökokemukset ovat olleet kannustavia. Kunnat suunnittelevat hankkeelle jo jatkoa.

Ensi syksynä käynnistyykin suunnittelu 0.–2.-luokkien ympäristöopin sekä 7.–9.-luokkien terveystiedon digimateriaaleista.

Toimintamalli on kustannustehokas

Aivot – Yhdessä käyttöön -hankkeen toteuttaja on Tampereen seudun Osake, joka on Tampereen seudun kasvatus- ja opetusalan henkilöstölle suunnattu osaamisen kehittämispalvelu.

Osaketta hallinnoi Lempäälän kunta.

– Hankkeella haluttiin kokeilla, voisiko koulutuksen järjestäjä tuottaa itse laadukasta ja toimivaa oppimateriaalia. Siinä ollaan nyt onnistuttu, Lauri Harju summaa.

Aivot – Yhdessä käyttöön -hanke palkittiin huhtikuussa 2020 eOppimiskeskuksen järjestämässä eEemeli-laatukilpailussa kunniamaininnalla.

Hankkeen tekijät toivovat, että materiaali tulisi laajaan käyttöön ja muutkin koulutuksen järjestäjät innostuisivat tuottamaan oppimateriaalia itse.

– Kustannustehokas toimintamalli on kopioitavissa myös muihin kuntiin ja seutukuntiin. Toivomme, että itse tuotettuja oppimateriaaleja on tulevaisuudessa useista eri oppiaineista ja voimme jakaa niitä toisillemme, Harju ja Lempilä sanovat.

Leave a Comment