Orivedellä todettu jälleen kaksi uutta koronatartuntaa – reilu kymmenesosa väestöstä saanut ensimmäisen rokoteannoksen

Kertakäyttöisiä kasvomaskeja

Orivedellä on todettu tähän mennessä 32 koronavirustartuntaa. Kuva: Juha Jäntti

Orivedeltä on raportoitu tänään keskiviikkona kaksi uuttaa koronatartuntaa. Viimeisen viikon aikana kaupungissa on todettu kaikkiaan viisi tartuntaa.

Orivedellä on varmistettu nyt kaikkiaan 32 koronatartuntaa koko viime keväänä käynnistyneen epidemian aikana.

Juupajoella koronatartuntojen määrä on THL:n rekisterissä edelleen viisi. Juupajoki nousi koronakartalle viime viikonloppuna.

Kuntakohtainen tartuntamäärä julkistetaan, kun varmennettuja tautitapauksia on vähintään viisi.

Tays kertoi tänään keskiviikkona 34 uudesta tartunnasta Pirkanmaalla. Tartuntojen kokonaismäärä Pirkanmaalla on nyt 3084 kappaletta.

Rokotteen saanut reilu kymmenesosa väestöstä

Orivedellä oli ensimmäisen koronarokoteannoksen saanut maanantaihin mennessä 936 henkilöä, eli 10,4 prosenttia kaupungin väestöstä. Molemmat rokotteet on saanut THL:n mukaan Orivedellä 24 henkilöä.

Tällä hetkellä rokotusvuorossa ovat ikäihmisten asumispalvelujen ja laitoshoidon henkilöstö sekä asukkaat, kotihoidon asiakkaat sekä 75 vuotta täyttäneet kaupunkilaiset. Lisäksi rokotetaan riskiryhmään 1 kuuluvia 60–69-vuotiaita.

70–74 -vuotiaat orivesiläiset tulevat rokotusvuoroon vielä maaliskuun aikana. Muun aikuisväestön rokotukset päästään THL:n arvion mukaan aloittamaan Orivedellä huhtikuussa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?