Kynttilähetken viesti: Tosi sankari on se, joka puuttuu kiusaamiseen

Muistokynttilöitä Orivedellä Orivarsan suojissa. Kuva: Kirsi-Minna Koskela

Orivedellä ja Juupajoella osoitettiin perjantai-iltana tukea kaikille kouluväkivaltaa kokeneille. Samalla kunnioitettiin Helsingin Koskelassa joulukuussa surmatun 16-vuotiaan pojan muistoa.

Illan aikana oli mahdollisuus tuoda kynttilätervehdyksiä Orivarsan puistoon ja Juupajoen torille. Tapahtumat olivat osa maanlaajuista hiljaista kynttilähetkeä.

Ajatus kynttilähetkestä syntyi Facebookiin uhrin muistoksi perustetussa Oikeutta Koskelan uhrille -ryhmässä. Muistohetkien käytännön järjestelyistä vastasivat yksityiset kansalaiset.

Kummassakin muistohetkessä oli paikalla seurakunnan edustaja. Rovasti Sauli Keskinen pohti Juupajoella pitämässään hartauspuheessa kysymystä, miksi Koskelan surma tapahtui. Toinen tärkeä kysymys on, voidaanko tekijälle antaa koskaan anteeksi.

– Nopea vastaus on, että ei voida antaa anteeksi. Mutta on se oikea vai väärä näkökulma? Kristittyinä meitä kehotetaan antamaan anteeksi. Mutta on vaikeaa antaa anteeksi näin epäinhimillisiä tekoja.

Keskinen kysyi, miten tästä päästään eteenpäin. Kiusaaminen on ollut hänen mielestään Koskelan tapauksessa kaiken hulluuden alku.

– Kiusaaminen voi alkaa pienistä jekuista, mutta siinä on vaara eskaloitua Koskelan tapaiseksi tragediaksi. Niinpä tämä on kaikille tehtävä: lopeta kiusaaminen! Tosi sankari on se, joka puuttuu kiusaamiseen ja vaatii sitä lopetettavaksi.

Juupajokelaiset toivat kynttilöitä Korkeakosken torille. Kuva: Juha Jäntti

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?