Helsingin Koskelassa joulukuun alussa tapahtunut 16-vuotiaan pojan murha on koskettanut laajasti koko Suomea.
Myös Orivedellä ja Juupajoella halutaan kunnioittaa uhrin muistoa ja osoittaa tukea kaikille kouluväkivaltaa kokeneille osallistumalla perjantaina 5. maaliskuuta järjestettävään maanlaajuiseen hiljaiseen kynttilähetkeen.
Ajatus kynttilähetkestä syntyi Facebookiin uhrin muistoksi perustetussa Oikeutta Koskelan uhrille -ryhmässä. Kynttilät uhrin muistolle syttyvät huomenillalla kymmenillä paikkakunnilla eri puolilla Suomea.
Orivedellä uhrin muistoa voi kunnioittaa tuomalla kynttilän Orivarsan puistoon iltakuuden ja -kahdeksan välisenä aikana.
Orivedellä, kuten monella muullakin paikkakunnalla, muistohetken järjestävät yksityiset kansalaiset.
– Haluamme tällä tavoin kunnioittaa uhrin muistoa ja osoittaa tukemme hänen omaisilleen ja kaikille kouluväkivallan uhreille, kertoo Kirsi-Minna Koskela, joka organisoi tapahtuman yhdessä Mari Salmisen kanssa.
– Haluamme samalla muistuttaa, että koulukiusaaminen ei ole vieras asia Orivedelläkään ja että siitä ei pitäisi kenenkään joutua kärsimään, sanoo Koskela.
Muistohetkessä Orivarsan puistossa on mukana myös seurakunnan edustaja. Oriveden kaupunkikin on antanut tukensa tapahtuman järjestämiseen.
Koskela toivoo, että ihmiset jättävät kynttilänsä niitä varten varattavalle alueelle puistossa, viettävät lyhyen hiljaisen hetken ja poistuvat sen jälkeen paikalta.
Osallistujien toivotaan ottavan huomioon koronaohjeistukset. Maskien käyttämisen lisäksi tulee säilyttää vähintään kahden metrin turvavälit. Alueella on valvonta ja myös maskeja on tarvittaessa saatavilla.
Juupajoella vastaava kynttilämuistohetki järjestetään torilla.