OrPo sai sopivasti juuri ennen pudotuspelien alkua peliotteensa tiiviiseen, purevaan malliin, jolla voi kaataa jatkossa ketä vain. Sitä pääsi maistelemaan myös runkosarjan voiton varmistanut LP Kangasala Orivedellä pelatussa ottelussa. OrPo päihitti naapurinsa 3–1, erät 25–21, 25–15, 19–25, 26–24.
Tuloksella ei ollut merkitystä kummallekaan joukkueelle runkosarjan sijoitukseen. Ottelussa taisteltiin silti voitosta rajusti: tuli pitkiä palloralleja ja upeita puolustuksia. OrPo oli syötöissä vahvempi, samoin erityisesti torjuntapelissä, joka meni OrPon eduksi 12–6.
Ottelu alkoi LP Kangasalan tahdissa. Kotijoukkue teki tilanteeseen 6–13 mennessä kuusi omaa virhettä. Sitten virheet katosivat kuin sormia napsauttamalla. Serbipelaaja Isidora Ubavicin syöttöputkella alkoi vakuuttava nousu. Erän lopussa taituroi vihdoin liekkeihin noussut kreikkalaisvahvistus Alexia Kalantaridou hyökkäämällä ja torjuen. Toinen erä sujui täysin OrPon tahdissa.
Kolmanteen erään LP Kangasala vaihtoi passaria. Emmi Jalonen teki tilaa Katja Kylmäaholle. Vieraat saivat pelinsä paremmin rullaamaan ja voittivat kolmannen erän.
OrPo ei luovuttanut. Neljännessä erässä vieraat johtivat 3–6. OrPo nousi tasoihin 10–10 ja johtikin jo erää 23–20. Kangasala ehti eräpalloon Fribergin ässällä ja Laakkosen paterillä. Kaisa Nyman jujutti pelin tasoihin, tilanne 24–24. OrPon valmentaja vaihtoi syöttäjäksi Lotta Kukkosen. Hän onnistui syötöissään ja puolusti vielä pallon sivurajan ulkopuolelta pelattavaksi. OrPon kentällinen pääsi tuulettamaan railakkaasti voittoaan. Runkosarjassa joukkue hävisi kaikki ottelunsa vain Pölkylle ja Viestille.
Luntamolla kauden paras peli ja monipuolisia passeja
OrPon passari Nea Luntamo pelasi kauden parhaan pelinsä. Se oli monipuolista pelaamista ja järkeviä ratkaisuja, joista hyökkääjät kiittivät. Luntamon oma saldokin nousi 6/+4:ään. Erityisesti passaria kiitteli joukkueen kapteeni Kaisa Nyman, joka päätti 11 palloa. Saman verran tappoi myös Alexia Kalantaridou. Pistekuningatar oli Isidora Ubavic 17 hyökkäyspinnalla.
OrPo keräsi pluspisteitä peräti 41, kun Kangasala jäi lukemiin 21. Ässät voitti OrPo 9–6. Vastaanotto meni tasan, 45–45 prosenttia, hyökkäysprosentit 42–37.
Isidora Ubavic saalisti tehon 19/+11. Mestaruusliigan torjuntilaston kärkeen lukeutuva Kaisa Nyman teki mahtavan saldon 18/+13, joka sisälsi kuusi torjuntapinnaa.
Alexia Kalantaridou keräsi 15/+7. Vieraista tehokkain oli Salla Karhu, 14/+6. Hakkuribna pelannut Jemina Jäärni saalisti 13/+6.
Pistekisassa Nea Luntamo sai kolme, Kaisa Nyman kaksi ja Kangasalan Katja Kylmäaho yhden pisteen. Joukkueidensa parhaat olivat Luntamo ja Kylmäaho. PRO libero oli Kangasalan Tiiamari Sievänen.
– Aloitimme hyvin. OrPo heräsi myöhemmin. Osa-alueet eivät toimineet kaikki yksiin, viime aikojen tapaan kierrätimme pelaajia, totesi Kangasalan maajoukkuelibero Tiiamari Sievänen.
OrPon oma peli jatkui hyvänä ja fokus pysyi
– Hyvä fiilis jatkui viime pelistä. Pelasimme omaa peliä. Panosta ei ollut, mutta saimme pidettyä fokuksen yllä läpi ottelun. Oma pelini on kohentunut, kun olen saanut sovitettua koulun ja lentopallon paremmin yhteen, kertoi OrPon passari Nea Luntamo.
– Torjunta-puolustuspelaaminen jäi kauaksi omasta tasosta. Torjuntaan lyötiin palloja liikaa. Kolmen metrin hyökkäykset jäivät vähiin. Jätin kentällisestä varotoimena pois Roosa Heikkiniemen. Toivon, että Suomen mestaruus ratkotaan SM-finaalien kautta, eikä ryhdytä katsomaan runkosarjan sijoituksia, totesi LP Kangasalan päävalmentaja Arttu Keränen.
– Erityisen iloinen olen joukkueeni hyvästä peli-ilmeestä. Syöttö ja vastaanotto olivat hyviä. Neljännen erän päätös oli mainio, totesi OrPon päävalmentaja Sotiris Gkotsis.
OrPolla on jäljellä vielä yksi runkosarjan peli, LP Vampulaa vastaan keskiviikkona vieraissa. Puolivälierät paras kolmesta -järjestelmällä alkavat 10. maaliskuuta. Toinen peli on 12. tai 13. maaliskuuta ja tarvittaessa kolmas peli 14. maaliskuuta.
OrPon puolivälierävastustaja selviää vasta keskiviikon jälkeen
OrPo:lla oli maanantain tilanteella vielä kaksi mahdollista vastustajaa. Todennäköisempi on Pölkky Kuusamo. Jos LP Viesti voittaa Hämeenlinnan keskiviikkona, tulee vastustajaksi Hämeenlinnan Lentopallokerho.
Pölkyn kanssa on sovittu mahdolliset pelipäivät: sunnuntai 7.3. Orivesi, torstai 11.3. ja tarvittaessa perjantai 12.3. Kuusamossa. Hämeenlinnan kanssa ei ole sovittu mahdollisia pelipäiviä.