Kaksi uutta ryhmää pääsee rokotettavaksi Juupajoella

Mäntänvuoren terveys jatkaa Mänttä-Vilppulassa ja Juupajoella koronarokotuksia THL:n ohjeistamassa järjestyksessä. Rokotusvuoroon pääsivät viime viikolla vuonna 1941 ja sitä ennen syntyneet ja heidän omaishoitajansa, sekä 1952–1956 syntyneet riskiryhmään 1 kuuluvat.

Tällä viikolla aikoja pääsevät varaamaan taas uudet ikäluokat, ilmenee Mäntänvuoren Terveyden maanantain tiedotteesta.

Rokotusten piiriin nyt 75–79-vuotiaat

Seuraavana rokotusvuorossa ovat tänä vuonna 75 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat sekä heidän omaishoitajansa, joilla on omaishoidontuen päätös. Lisäksi rokotuksia voidaan antaa samassa taloudessa asuville yli 70-vuotiaille henkilöille.

Tälle ryhmälle ajanvaraus aukeaa tiistaina 2. maaliskuuta. Ajan voi varata ajanvarausnumerosta 050 375 6505. Ajanvarausnumerot vastaavat maanantaista torstaihin kello 8.30– 15.30 ja perjantaisin kello 8.30– 14.15. Aikoja avataan sitä mukaa, kun rokotteita saadaan lisää.

Mukaan myös uusi riskiryhmäläisten ikäluokka

Lisäksi torstaista 4. maaliskuuta alkaen aikoja voivat varata tänä vuonna 60–64 vuotta täyttävät, siis vuosina 1957–61 syntyneet riskiryhmään 1 kuuluvat henkilöt, joilla on vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus tai tila.

Tämän riskiryhmän oma ajanvarausnumero on 040 574 1434 ja varausajat samat kuin muillakin rokotusta haluavilla.  Ajanvarauksen voi hoitaa myös Pihlajalinnan terveyssovelluksen chatin kautta.

Rokotuksia annetaan Länsi-Koskelan koululla Mäntässä sekä Vilppulan ja Juupajoen terveysasemilla.

Käytössä olevat koronarokotteet vaativat tehokkaan suojan aikaansaamiseksi vielä toisen rokoteannoksen. Seuraava rokotusaika annetaan valmiiksi 12 viikon päähän ensimmäisen rokotuksen yhteydessä.

Leave a Comment