”Pääsin lähtemään kovan parin jälkeen ja yritin sitä koko ajan kiinni. Väliin keikkui kapea selkä (Eino Huhtala) näköpiirissäni, usein leveä hahmo (Ala-Kapee). Loppukilometreillä olin jo kintereillä, mutta pari nykäisi. Latu oli hauska, aika vaativa, siinä oli minulle sopivia nousuja. Näin ikämiespäivinä tuntuu hiihto maittavan yllättävän hyvin. Salpausselkä nyt on tähtäimessä”, kertoi 11. Paltanmäen Hiihdon kovan 15 km:n voittaja, olympia(viesti)kultamies Väinö Huhtala maalissa.
Oli tyytyväinen ja kiitollinen moiseen vetoapuun. Ihasteli sitten voittamaansa Lumikidettä, ja arveli antavansa sen hopeisen pienoiskuvan, riipuksen ”valmentajalleen” siellä kotona Jämsässä.
Ilves ajoi Ilvestä
Hiihdon keskuspaikka oli ammattikoulu. Kipakka pakkanen oli verottanut jonkin verran osanottoa. Jokaisessa sarjassa käytiin totinen kamppailu voitosta. Naisten nimekkään joukon sitkein oli nyt Sirpa Saarimaa, mutta kolmannelle sijalle tunki kaksi tyttöä.
Poikien kilvan voitti ikämiesten kakkosen, Paavo Salosen sutjakka poika. Ikämiesten kärkiparin kiista oli vaihteleva: 5 km:n kohdalla johti Salonen 16.50 seuraavina Anttila 17.10 ja Leppälahti 17.22. Kierrosta myöhemmin oli tilanne: Salonen 35.20, Anttila 35.40, Leppälahti 36.05. Matkan viimeisissä nousuissa tavoitti Anttila parinaan lähteneen Salosen, pusertautui väkisin ohi voittaen muutamalla suksenmitalla.
”Pikku-ilves” Eino Huhtala ja Ala-Kapee lähtivät niin ikään parina ja Väinö Huhtala minuuttia myöhemmin. Väinö Huhtala johti hienokseltaan kilpaa koko ajan: 15.53 ja 33.17, olivat väliajat. Parin ajat 15.58 sekä 10 km:n kohdalla Ala-Kapeen 33.23 ja Eino Huhtalan 33.28. Kilometriä ennen maalia painui Eino Huhtala nousussa Ala-Kapeen ohi, ja näköyhteyksien päässä toisistaan oli kolmikko maalissa. Harjuntausta piteli koko ajan neljättä sijaa.
Järjestely sujui varmasti ja nopeasti, ja erityisesti kunnostautui kuuluttajapari Reijo Lappi – Ilmo Numminen.
11. Paltanmäen Hiihdo ntulokset:
Yl. 15 km: 1) Väinö Huhtala JIlves 52.34, 2)Eino Huhtala JIlves 52.50, 3) Lauri Ala-Kapee OrPo 52.52, 4) Antero Harjuntausta TP 54.06, 5) Kalevi Lehtimäki KyrPo 54.56, 6) Olavi Mikola TP 55.07, 7) Aulis Häkkinen MäVa 55.31, 8) Olavi Tuokko TöysVeto 55.51, 9) Oiva Huuska TP 56.11, 10) Antti Hietanen MäU 56.38 … 19) Martti Anttila OrPo 1.00,13.
Ikämiesten 15 km: 1) Pentti Anttila OrPo 55.55, 2) Paavo Salonen KaipV 56.02, 3) Toivo Leppälahti MäU 57.06, … 8) Matti Laine OrPo 1.03,52.
Naisten 5 km: 1) Sirpa Saarimaa TP 22.01, 2) Helena Nurminen TP 22.26, 3) Raija Koskela KeurKis ja Sinikka Punto VammalanSV 22.32, 5) Ilona Korhonen RuoP 22.36, 6) Arja Järvinen VaHa 24.19, 7) Terttu Kajava (ent. Helin) OrPo 24.36, … 10) Anja Rantanen EräU 26.23.
Tytöt 15-16 v. 5 km: 1) Helli Valkealahti AlavU 24.52, 2) Soile Paukku MäU 25.51, 3) Sirpa Paukku MäU 26.48.
Pojat 15-16 v 5 km: 1) Jari Salonen KaipV 22.01, 2) Antti Ojala TP 22.09, 3) Jukka Nieminen KaipV 22.18, 4) Mikko Rämö EräU 24.47, … 10) Timo Riekkola EräU 24.47, 11) Kaarlo Mäkelä OrPo 25.29, 12) Raimo Mäkinen OrPo 28.41.
Väinö Huhtala sai ensimmäisen kiinnityksen Hiedan Saha Oy:n lahjoittamaan, tait. Reijo Raitilan veistämään kuparipakotusreliefiin, ”Huppion lumikide”. Hän sai myös henkilökohtaisena voittona lumikiteen hopeisen pienoiskuvariipuksen.
’Huppion lumikide’ Paltanmäen Hiihtoihin – Taidetta pokaalien asemasta palkinnoksi
Hiedan Saha Oy on voimallisesti ollut vuosikymmenien ajan tukemassa Oriveden urheilua, erityisesti hiihtoa. Vanhempi väki muistanee vielä 1920 -30 -40 -lukujen kovat Hiedan Haarikkahiihdot, palkintoon Armas Lahtinen taisi saada eniten kiinnityksiä.
Nyt kilpaillaan yhtiön lahjoittamasta arvokkaasta ja erikoislaatuisesta kiertopalkinnosta ”Huppion lumikide”. Ponnistuksen järjestämien Paltanmäen Hiihtojen pääsarjassa. Ensimmäisen kiinnityksen Kiteeseen otti sunnuntaina Jämsän olympiavoittaja Väinö Huhtala.
Ins. Erkki Korri mainitsi luovuttaessaan palkinnon hiihtojen yhteydessä Ponnistuksen puheenjohtaja Matti Seppälälle, että sahayhtiö haluaa näkyvällä tavalla antaa seuralle ja sen hyvälle hiihtäjäjoukolle tunnustuksena tämän palkinnon. Ei haluttu lahjoittaa tavanomaisia pokaaleja ja haarikoita, vaan taideteos seinälle.
Jokainen voittaja saa muistoksi reliefin pienoiskuvan, jota voidaan kantaa riipuksena kaulassa. Nauha on punavalkea. Riipus on lähinnä tarkoitettu hiihtäjän lähiomaiselle, vaimolle, ”pyykinpesijälle” tai muulle hiihtäjän auttajalle.
Palkinnon saa omakseen kolmesta peräkkäisestä voitosta tai se, jolla on ensinnä neljä voittoa. Hopeariipus jaetaan joka vuosi. Kide on pakotettua kuparia. Palkintona ainutlaatuisen teoksen tekijä on tamperelainen taiteilija Reijo Raitila. – EP
Juttu on julkaistu Oriveden Sanomissa 4.3.1971. Se julkaistaan uudestaan juuri sellaisena kuin se on 50 vuotta sitten lehdessä ollut.