Ulkoantenni voi olla tarpeen, jos kenttä on usein kadoksissa

Ikkunan sisäpuolelle kiinnitettävä lisäantenni on yksi tapa parantaa mobiililaajakaistayhteyden laatua. Kuva: Anne Kotipuro

Energiatehokkuutta tavoitteleva rakentaminen on tuonut ongelmia langattomien puhelin- ja datayhteyksien käyttöön. Nykyaikaiset seinä- ja ikkunarakenteet vaimentavat mobiiliverkkojen signaaleita joskus jopa niin, että puheluja on hankalaa soittaa jopa taajama-alueilla sijaitsevista asunnoista.

– Uudisrakentamisessa käytetään energiataloudellisia selektiivi-ikkunoita, joissa oleva kalvorakenne parantaa lämmöneristystä. Tällainen ikkuna vaimentaa myös radiosignaaleja tavallisia ikkunoita tehokkaammin, Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin radiotarkastusasiantuntija Jukka Pihonen kertoo.

Energiatehokkaat ikkunat ovat viestinnän kannalta pienempi ongelma taloissa, joiden seinät koostuvat puusta ja puhallus- tai lasivillasta. Tällaiset rakenteet eivät vaimenna radioyhteyksiä kovin merkittävästi.

Betoni- ja kiviseinät ovat tehokkaita signaalien vaimentajia. Samoin ovat myös puiset seinärakenteet, joissa on käytetty eristeenä alumiinipinnoitteista polyuretaania.

Rakennustekniikan puolella on tuotu markkinoille joitakin uusia innovaatioita, jotka parantavat tilannetta. Nykyisin on olemassa lämpöä hyvin eristäviä ikkunoita, jotka kuitenkin päästävät läpi radiotaajuista säteilyä.

Lämpöeristeiden osalta valmistajat ovat kehittäneet tuotteita, joissa esimerkiksi alumiinipinnoitteet korvataan jollain muulla materiaalilla.

Antenni peliin tai puhelut kiinteän laajakaistan kautta

Koska olemassa olevien talojen rakenteita ei ole mahdollista lähteä noin vain muuttelemaan, on yhteysongelmiin etsittävä muita ratkaisuja. Pihosen mukaan tilanteeseen löytyy periaatteessa kahdenlaisia teknisiä parannusvaihtoehtoja.

– Mobiilireitittimiä varten on mahdollista hankkia erilaisia lisäantenneja, joilla signaali vahvistuu. Jos huoneistossa on olemassa tai saatavilla kiinteä nettiyhteys, puhelut voivat ohjautua ulkomaailmaan huoneiston oman wlan-reitittimen kautta.

Markkinoilla on tarjolla passiivisia eli virrattomia antennitoistimia. Sellainen asennetaan ikkunan ulkopuolelle, ja yhteys tuodaan kaapelilla sisäpuolelle. Näin seinän ja ikkunan vaimentava vaikutus ei enää häiritse yhteyksiä.

Olemassa on myös edullisia virtalähteellä toimivia aktiivisia toistimia. Ne aiheuttavat kuitenkin ympäristöönsä helposti häiriöitä siinä määrin, että tällaisten laitteiden käyttö ei ole sallittua.

Laadukkaat aktiivitoistimet ovat niin hinnakkaita, että niitä hankitaan lähinnä yrityskäyttöön. Aktiivisia toistimia saavat asentaa vain matkaviestinoperaattorit.

Ainakin pientaloissa on usein mahdollista asentaa katolle pieni suuntaava antenni, josta signaali tuodaan kaapelilla sisätiloihin. Verkko-operaattorit antavat tietoa siitä, mihin tukiasemaan antenni kannattaa suunnata.

Jos huoneistossa on käytössä mobiililaajakaista, mobiilireititin hoitaa liikenteen tällöin langattomasti matkapuhelinverkon kanssa. Yksi mahdollisuus parantaa yhteyden laatua on liittää reitittimeen kaapelilla lisäantenni, joka kiinnitetään vaikkapa lähimpään ikkunaan sisäpuolelle.

Käyttöön vähitellen tulevat 5G-verkot tarjoavat suurempia datanopeuksia, mutta rakennusten aiheuttama signaalin vaimeneminen on jopa aiempaa suurempi haaste.

– Matkaviestinoperaattorit tarjoavat 5G-peittoalueillaan toteutusta, jossa talon ulkoseinään tulee 5G-tukiasemaan suunnattu antenni. Signaali voidaan siitä jakaa talon sisäisen kiinteän verkon kautta, Pihonen on havainnut.

– Haja-asutusalueella on hyvä testata, minkä operaattorin verkko antaa parhaat yhteydet. Jos hyvää vaihtoehtoa ei löydy, sitten on otettava esimerkiksi suuntaava antenni käyttöön.

Muokattu 2.2.2021 klo 9.50: Pieniä korjauksia kauttaaltaan tietosisältöön.

Leave a Comment