Kaksi kolmesta hoitaa lumityöt käsipelillä, useimmille mukavaa, reipasta kuntoilua – entäs jos yllättäisit naapuriavulla?

Mikäs se on tasamaalla lunta lykkiessä, mutta liiteriin vieviä portaitakaan ei passaa unohtaa lumitöitä tehdessä. Kuva: Anne Kotipuro.

Kaksi kolmesta verkkokyselyymme vastanneesta eli 67 prosenttia hoitaa talvenm lumityöt käsipelillä eli kolaa tai lapioi. Lopuista vastaajista yhtä monella ne on ulkoistettu tai vastaaja itse on koneellistanut lumityöt.

Useimmat omin käsin lunta työntävät ottavat kuitenkin urakan reippaana kuntoiluna, joskin kolme kolantyöntäjää tai lapion heiluttajaa tunnustaa, että pakko mikä pakko, eivätkä erityisesti nauti lumitöiden tekemisestä.

– Yleensä varsinkin ne, jotka kolaavat itse, tekevät vain välttämättömät kulkukäytävät pihaansa. Meillä on aina ollut se periaate, että kolataan koko piha-alue. Ei tietenkään nurmikoita, mutta ne alueet, jotka ovat kesälläkin käytössä kulkemiseen autolla ja muuhun toimintaan. Näin kevätaurinko sulattaa nopeammin koko pihan. Kola on hyvä väline isollakin piha-alueella, jotta tulee liikuttua talvellakin. Lumilingot ja muut apuvälineet ovat laiskoja varten omakotialueella, avautuu yksi lumitöissä hikoileva.

Yksi vastaaja suosittelee ”snadia linkoa” avuksi, ulkoistettua palvelua nauttiva vastaaja puolestaan laittaa auraajille kiitokset isoin kirjaimin. Varsinaisia vinkkejä ei lumitöihin kuitenkaan herunut.

Myös oivallinen muistutus tuli kyselyvastauksissa: Auta vanhuksia! Josko sitä hiihtolenkin sijasta vetäisikin naapurin mummon tai papan pihatien auki pyryn jälkeen?

Leave a Comment