Oriveden kirjaston lainaus kahdeksi viikoksi tauolle vaalien takia, ennakkoäänestysaikaa lisätty ja vaalibussi kiertää kylillä

Äänestystä varten varusteltu Nopa-bussi kiersi ensimmäisen kerran Oriveden kylillä tammikuussa 2018 keräämässä presidentinvaalien ennakkoääniä. Hirsilässä äänensä poikkesi antamassa Mikko Laurikainen (kesk.). Kuljettajana toimi Hannu Tokee (oik.) ja vaalivirkailijoina Mari Halttunen (vas.) ja Mirja-Liisa Jussila (sisällä autossa). Mukana reissussa kiersi myös Pieni ele -vaalikeräystä hoitanut Kari Rannanautio. Kuva: Anne Kotipuro.

Oriveden pääkirjasto palvelee myös kuntavaalien ennakkoäänestyspaikkana. Se on todettu aiemmissa vaaleissa hyväksi ja keskeiseksi ennakkoäänestyspaikaksi. Kaupunginhallitus päätti jatkaa tätä käytäntöä – erona entiseen on tosin, että ennakkoäänestyksen ajaksi kaikki kirjastopalvelut keskeytetään.

Kaupungin valmiusjohtoryhmä käsitteli asiaa ennen kaupunginhallitusta ja linjasi, että kirjastopalvelut pidetään suljettuna ennakkoäänestyksen alkamisesta vaalipäivään saakka eli 6. huhtikuuta – 18. huhtikuuta, siis kaksi viikkoa pääsiäisestä lähtien.

Korona vaatii enemmän erikoisjärjestelyjä

Valmiusjohtoryhmä perusteli asiaa sillä, että koronavirustilanteen vuoksi turvallisen ennakkoäänestyksen järjestämiseksi tarvitaan normaalia enemmän erikoisjärjestelyjä, samoin tavallista enemmän vaalitoimitsijoita ohjaamaan jonoja ja huolehtimaan turvaväleistä. Mikäli lainaustoiminta on keskeytettynä, kirjaston henkilökunta voisi toimia tarvittavana lisäresurssina ennakkoäänestyksen järjestelyissä.

Ennakkoäänestyksen aukiolo halutaan lisäksi pitää mahdollisimman laajana, jotta ruuhkia syntyisi vähemmän ja turvaväleistä huolehtiminen olisi helpompaa. Jos henkilöstöä saadaan lisää kirjastosta, ennakkoäänestyksen päivittäistä aukioloa olisi mahdollista laajentaa.

Äänestysbussi lähtee taas kierrokselle

Lisäksi käytössä on tuttuun tapaan ennakkoäänestystä varten äänestysbussi, joka lauantaina 10. huhtikuuta kiertää Karpissa, Västilässä, Talviaisissa ja Hirsilässä. Sen pysähdyspaikoista kellonaikoineen tiedotetaan erikseen, koska äänestäjille postitettavassa ilmoituskortissa niitä ei mainita.

Kaupunginhallitus päätti ennakkoäänestyksen aukioloksi ensimmäisellä äänestysviikolla 7.–9. huhtikuuta 8.30–19 ja toisella viikolla 12.–13. huhtikuuta 8.30–20 sekä näiden välisenä viikonloppuna 10–16.

Vaalipäivänä 18. huhtikuuta äänestyspaikkoina toimivat tuttuun tapaan kaupungintalo, Rovastinkankaan koulu ja Eräjärven koulu.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?