Nuorten SM-rallisarjan 2020 pronssimitalisti, orivesiläinen Konsta Saarinen sai uudenvuoden aatonaattona 16 ikävuotta mittariin.Hän aloittaa uuden rallikauden perjantaina osallistumalla Rovaniemen Tunturiralliin.
Saarinen sai yhdistetyn synttäri- ja joululahjan Ford Fiesta -ajokkinsa näyttävän värityksen muodossa. Ralliauto sai hienot candy-väriset kuosit Tampereen ammattiopiston automaalauslinjan aikuisopiskelijoiden ruiskuista.
Kohta alkavalla kaudella Konsta Saarisella on edessä uudet haasteet SM4-luokan ja nuottikisojen myötä. Suurin yksittäinen muutos Konsta Saariselle tulee olemaan juuri nuotitettavat rallikilpailut. Nuottien tekemistä hän on harjoitellut aktiivisesti kokeneen kartanlukijansa, nokialaisen Joni Mäkelän kanssa.
Mäkelän kokemus on erittäin arvokasta tulokaskuskille. Myös itsekin kuljettajana ansioitunut Mäkelä on saavuttanut SM-tasolta yleiskilpailun voiton Marko Männyn kartturina kaudella 2017.
Saarinen on ehtinyt saada jo hiukan tuntumaa uuteen autoonsa.
– Pääsin ajamaan tällä autolla ensimmäisen kisani lokakuun lopulla, ja saavutuksena oli luokkavoitto. Lisäksi treenikilsoja ehti tulla mukavasti loppuvuoden aikana ennen maalarille menoa, Saarinen kertoo.
– Auton puolesta menestysmahdollisuudet ovat hyvät. Ja on se ainakin sarjan erikoisimman näköinen.
Yleisen luokan SM-sarjaan nousee tälle kaudelle Saarisen ohella useampi nuorten sarjan kuljettaja. Vaikka ikää ei vielä ole paljon mittarissa, pojat ovat kilpailleet jo useamman vuoden toisiaan vastaan eri luokissa.