Viime vuoden aikuisurheilijana Orivedellä palkittu Johanna Rosnell odottaa malttamattomana loppuviikkoa koronaohjeistuksessa: joko vihdoin pääsisi taas halliin treenaamaan?
Toisaalta näin vuoden alussa kiirettä riittää myös leipätyössä taloushallinnon alalla. Rosnell tekee kirjanpitoa ja tilinpäätöshommia Starialla. Kauppatieteiden kandidaatti on elokuusta asti työskennellyt nykyisessä paikassa, etätöissä kuten niin moni muukin.
Rosnellille ehti tulla yli 20 vuoden paussi aktiiviurheilussa ennen innostumista aikuisurheiluun. Mihin innostus aikanaan sammui ja mistä se uudelleen syttyi?
Keihäs lensi pitkälle ja hartiat kasvoivat
– Kun Orivedellä asuin ja seurasin läheltä OrPon toimintaa, niin yleisurheilu ja lentopallo olivat meikäläisen heiniä. Hiihtoa ja suunnistustakin kokeilin, hän kertoo kaivaen esiin lehtileikkeen toukokuulta 1989.
Silloin vielä 16-vuotias Johanna Uotila heitti nuoruusiän pisimmän keihäskaarensa, 40,70 metriä naisten keihäällä. Keihäänheitto oli hänen vahvin lajinsa, ja kolmen kuukauden punttitreenillä olivat hartiatkin kasvaneet, minkä äiti joulusaunassakin totesi. Moukari ei vielä tuolloin ollut naisten lajivalikoimassa, joten hän pysytteli keihäspaikalla.
– Se nyt vaan sujui parhaiten, ja totta kai myös Tiina Lillakilla oli osuutta asiaan. Hän oli idolini ja innoittajani 80-luvulla heitettyään Helsingin MM-kisoissa kultaa. Myös Lillakin ME-heiton Ratinassa näin livenä.
Kausi lässähti ja motivaatio katosi
Toukokuussa tuli siis komea 40 metrin ylitys, mutta kausi jotenkin lässähti kovasta harjoittelusta huolimatta, ja motivaatiokin karkasi jonnekin. Ehkä siinä 17-vuotiaana oli jo pojatkin mielessä. Loppukaudesta keihäs lensi enää 32 metrin kaaria.
– Näin jälkeenpäin tulee mieleen, että kun kävin kesätöissä ja ajoin työmatkat polkupyörällä tuhatta ja sataa, se vähän saattoi syödä räjähtävyyttä…
Hän tekikin siinä vaiheessa totaalisen irtioton urheilusta, ja samalla jäi myös lentopalloilu.
– Vuodenvaihteessa pyysin vielä valmentajaltani Arvo Kärkiseltä vähän harjoitusohjelmaa, ja kuukauden verran ehkä innostuin asiasta, mutta siihen se jäi.
Seuraavana kesänä hän kävi vielä yhden kolmevitosen kaaren heittämässä ja satunnaisesti jotain ”puuhastelemassa”. Viimeinen nuoruusvuosien urheilusuoritus tapahtui 1993 opiskelijoiden 7-ottelussa, jolloin keihäs lensi vielä kylmiltään yli 32 metriä.
Väliin tulivat ammatin hankkiminen, perheen perustaminen ja lapset, yhteensä kolme.
Ei mennytkään ihan vanhasta muistista
– Kunnes sitten kesällä 2012 jostakin vaan välähti mieleen ajatus, paljonko keihäs mahtaisi lentää. Osaisinko edes heittää ollenkaan? Lähdin huvikseni Suojan kentälle testaamaan kuvitellen, että se menee vanhasta muistista. Pitikin lähteä ihan alusta, ensin kokonaan ilman vauhtia, sitten pikkuhiljaa askeleita lisää.
Samana vuonna hän heitti jo kaksi kisaakin, Orivesi Gamesit ja toiset Tampereella. Paras kaari kantoi 27,91.
Pari vuotta myöhemmin Johanna Rosnell tarttui myös kuulaan, mutta ensimmäiset vuodet paluunsa jälkeen heitti vain keihästä. Syksyllä 2016 hän huomasi Tampereen Pyrinnöllä olevan aikuisten ryhmän, jossa treenattiin kaikkia heittolajeja, ja meni mukaan.
Moukarissa pyörähdysten määrä ja taso ailahtelevat
– Olen pitänyt niin paljon kaikista heittolajeista, että keihäs on jäänyt jopa syrjään. Määrällisesti eniten olen heitellyt nyt moukaria, se on haastava opeteltava. Sitä voi talvellakin heittää Pirkkahallin nurkassa, heittoja ei tosin saa mitattua.
Aivan ensimmäinen kysymys hänellä kuitenkin oli, voiko hän edelleen edustaa OrPoa Pyrinnön ryhmään tulosta huolimatta. Se ei muodostunut esteeksi.
– Mulla on tässä pikkuisen sukuvikaa, ja haluan pysyä OrPon riveissä, Rosnell naurahtaa.
– Ensimmäiset moukarikisat olivat aika jännät: saanko edes tulosta? Niin nollista lähdin liikkeelle, nyt ei ole enää hätää sen kanssa. Taso ja tekniikka tosin ailahtelevat. Toissakesän heitin kahdella pyörähdyksellä, viime kesänä vain yhdellä, kun kaksi ei onnistunut lainkaan. Moukarin vauhti ei kiihtynyt niin kuin sen pitäisi.
Lajin huiput vetävät vauhdin neljällä pyörähdyksellä, ja moni aikuisurheilijoiden (yli 30-vuotiaiden) sarjojen kärkiheittäjistä käyttää kolmea. Sellainen ihme tapahtui Rosnellillakin pari–kolme vuotta sitten, että kolme pyörähdystä suorastaan sujui yksissä harjoituksissa, mutta ei sen koommin.
Heittoviisiottelussa tasavahvaa tulosta
Syksyllä Johanna Rosnell voitti N45-sarjan SM-heittoviisiottelun. Siihen sisältyvät moukari, keihäs, kuula, kiekko ja paino. Paino on kuin lyhytvartinen moukari, jolla painoa on tuplasti moukarin verran, esimerkiksi 45-vuotiaiden sarjassa noin 9 kiloa.
Parin vuoden päästä, sarjan vaihtuessa välineet vähän kevenevät, paitsi kiekko. Rosnell toivoo sen taas antavan uutta vauhtia kaarillekin.
– Olen ehkä tasavahva vähän kaikissa heittolajeissa. Heittoviisiottelu on siitä mielenkiintoinen, että siinä on vain 3 yritystä per laji. Miten kokoat itsesi kahden verkkoon menneen heiton jälkeen, ettet jää nollaan pisteeseen.
Varsinaista valmentajaa hänellä ei nykyään ole, neuvojia kyllä löytyy. Esimerkiksi Pyrinnön heittoryhmässä toimii vakituisena ohjaajana moukarinheittäjä Joni Syrjälä, ja siellä on poikennut vierailevia konkareita kuten 7-ottelija Maria Huntington, välillä myös keihäänheittäjä Sanni Utriainen. Suomen Aikuisurheiluliiton leireillekin hän on osallistunut, siellä ohjaajana on toiminut muun muassa Seppo Räty.
– Normaalivuonna treenaisin keskimäärin 3–4 kertaa viikossa, mutta ehtimiseen vaikuttaa muukin elämä. Kun kuskailin muksuja omiin harrastuksiinsa, yritin välejä täyttää omalla urheilulla. Heitä on viety sirkustreeneihin, salibandyyn ja soittotunneille, samalla reissulla koetin itse käydä kuntosalilla, Pirkkahallissa tai lenkillä.
Lasten ollessa pieniä kesäretkiä ja äiskän kisoja koetettiin koplailla yhteen, mutta murkkuikäisten kanssa se ei enää niin onnistu. Tytär harrasti nuorempana yleisurheilua, toinen pojista oli hyvä uimari, mutta kumpaakaan ei ole kilpaileminen kiinnostanut.
Kilpailua itseään vastaan, tehoja vaihdellen
Tässä vaiheessa urheilu-uraansa Rosnell sanoo eniten kilpailevansa itseään vastaan, omien ennätysten kohentamiseksi. Toisten voittaminen ei ole enää niinkään tärkeää.
– Jos saan muutaman sentin ennätykseen lisää, mitattava tulos kertoo jotakin tapahtuneen tekniikassa tai voimissa, hän kiteyttää motiivinsa.
– Harjoitusta pitäisi osata tehdä eri tehoilla, vähän olen jo oppinut välillä hiljentämään. Nuorempana menin aina sata lasissa, olisi ohjelmassa pitänyt varmaan lukea, että ”hölkötellen”, mutta sitä viisautta ei silloin ollut.
Ymmärrystä on tullut siihenkin, että jos on muuten huono päivä, eikä jaksa tai huvita treenata, voi käydä tekemässä jotakin kevyttä juttua. Aina ei tarvitse repiä täysillä.
– Aikuisurheilusarjoissa on kyllä hyvä yhteishenki ja kannustus. Hyville tuloksille hurrataan ja onnitellaan reilusti, jopa neuvojakin saattaa tulla kesken kisan! Ja tosi hyviä kavereita olen saanut kilpakumppaneista.
Jos huvittaa kokeilla mitä tahansa lajia vanhemmallakin iällä, Rosnell kertoo, että OrPon aikuisyleisurheilijoiden treeneihin liikuntahallille kyllä mahtuu, kunhan ne taas alkavat koronatilanteen muuttuessa paremmaksi.
Tampereen MM-kisoihin 2022 tekee mieli
Viskeletkö keihästä ja moukaria vielä seitsemänkymppisenäkin?
– Jos terveys sen sallii, en aio nyt lopettaa kovin pian. Pientä kremppaahan aina välillä on, olkapää tai kantapää kipeänä, silloin täytyy vain huilata. Tulevana kesänä piti olla aikuisurheilun MM-kisat Tampereen Ratinassa, mutta niitä on nyt siirretty kesäksi 2022.
– Sinne ei ole tulosrajoja, ja kun kerran täällä järjestetään, olen ajatellut olla mukana, tottahan kotikisa pitää hyödyntää. Toistaiseksi en ole lähtenyt maailmalle kilpailemaan, se on vähän rahakysymyskin. Mutta jos EM- tai PM-kisoja on lähimaastossa, niihin voisi mennä joskus. Kunhan korona tästä vaimenisi, siinä olisi motiivia jatkaa.
Kun keihäs lensi 1989 pitkälle, tuli muutakin urheilumenestystä. Johanna Rosnell oli tyttönimellään voittamassa lentopalloilussa B-tyttöjen SM-kultaa OrPolle, edelliskeväänä tuli SM-pronssia ja samoilla hyvillä pohjilla myös Koululiikuntaliiton mitaleja. Lentopalloakin hän halusi kokeilla vielä uudestaan.
– Kävin KaLe:n ikänaisissa kokeilemassa. Sormi- ja hihalyönti tulivat selkäytimestä, mutta syötöt saattoivat mennä harakoille, kun ei pariinkymmeneen vuoteen ollut pelannut. Peleihin en niin kylmiltään halunnut mennä, joten se sitten jäi.
Lentopallokatsomossa Johanna Rosnell kuitenkin viihtyy miehensä kanssa edelleen.
