Poliisi: Hauskanpito on sallittua, mutta muita uudenvuodenjuhlijoita häiritsevään käyttäytymiseen puututaan

Sisä-Suomen alueen poliisiasemat ovat varautuneet siihen, että vuodenvaihteesta on tulossa poliisille kiireinen. Alueella työskenteleekin nyt normaalivahvuutta enemmän poliiseja, jotka valvovat yleistä järjestystä ja turvallisuutta, liikennettä sekä suorittavat hälytystehtäviä.

Poliisin edellisten vuosien tilastot osoittavat, että hälytystehtävät kaksinkertaistuvat vuodenvaihteessa tavallisiin viikonloppuihin verrattuna. Tyypillisimmät tehtävät ovat olleet huonokuntoisiin päihtyneisiin liittyviä, pahoinpitelyjä ravintoloissa tai kadulla sekä kotihälytyksiä.

Myös erilaiset ilotulitteilla aiheutetut vahingot ja häiriöt työllistävät poliisia perinteisesti koko poliisilaitoksen alueella.

Mukana aina yksi, joka voi ajaa

Liikenteenvalvonnassa poliisin painopiste on rattijuopumusvalvonnassa sekä liikenneturvallisuutta vaarantavassa ajotavassa, kuten nopeuksissa, ohituksissa sekä ajoneuvojen etäisyyksissä.

Poliisi muistuttaakin, että autolla liikuttaessa on aina oltava mukana selvä kuljettaja, joka on sitoutunut olemaan selvänä koko matkan ajan. Matkustamiseen kannattaa varata myös riittävästi aikaa keliolosuhteiden vaatimusten mukaisesti.

Ilotulitteiden käyttöön kiinnitetään huomiota

Hauskanpito on uutena vuotena sallittua, mutta poliisi kertoo puuttuvansa muita uudenvuodenjuhlijoita häiritsevään käyttäytymiseen.

Poliisi tiedottaa puuttuvansa muun muassa lainvastaiseen ilotulitteiden käyttöön. Turvallisten ja laillisten ilotulitteiden käytössä on huomioitu erityisesti ikärajat sekä ajalliset ja alueelliset rajoitukset.

Uudenvuodenaattona iltakuudesta aamukahteen asti ilotulitteiden käyttö on luvallista ilman pelastusviranomaiselle tehtyä ilmoitusta. Tavanomaisten ilotulitteiden käyttäjän ei tarvitse myöskään hakea niiden käyttöön erillistä poliisin lupaa. Ilotulitteiden käyttö edellyttää kuitenkin aina maanomistajan lupaa.

Tampereen ja Jyväskylän ydinkeskustoissa ilotulitteiden käyttäminen on kiellettyä. Kiellot johtuvat siitä, että useampana vuonna aiemmin ilotulitteiden käyttö on aiheuttanut erityisesti näillä alueilla huomattavia häiriöitä ja vahinkoja.

Ilotulitusvälineitä saa hankkia ja pitää hallussa vain 18 vuotta täyttänyt henkilö. Niitä ei saa luovuttaa tai myydä alle 18-vuotiaille.

Muista suojalasit!

Lisäksi suojalasien käyttö on pakollista ja niiden käyttämättä jättämisestä voidaan kirjoittaa sakko. Vanhempien tulee huolehtia siitä, ettei ilotulitteita luovuteta alaikäisten yksin käytettäväksi.

Poliisi painottaa, että hätärakettien käyttö ilotulitusvälineinä on kielletty. Hätärakettien aiheettomassa käytössä tekijä syyllistyy perättömään vaarailmoitukseen.

Ilotulitteiden käytössä on myös aina noudatettava erityistä varovaisuutta. Ilotulitteita ei saa heittää yleisön joukkoon tai käyttää yleisön joukossa. Niitä ei myöskään saa käyttää käyttötarkoituksen vastaisesti ja suunnata ihmistä kohden.

– Ilotulitteen suuntaamista toista ihmistä kohden tai ilotulitteen heittämistä yleisön joukkoon ei pidetä ilotulitteen huolimattomana käsittelynä, vaan tahallisena ja rangaistavana tekona, poliisin tiedotteessa todetaan.

Muistilista ilotulittajalle:

  1. Ilotulitusvälineitä saa hankkia ja pitää halussaan vain 18 vuotta täyttänyt henkilö. Niitä ei saa luovuttaa tai myydä alle 18-vuotiaille.
  2. Noudata käyttöaikaa ja käyttöpaikkoja koskevia rajoituksia. Ilotulitteiden käyttö on sallittua 31.12.2019 klo 18.00 – 1.1.2020 klo 02.00 välisenä aikana. Muina aikoina on tehtävä ilmoitus paikalliselle pelastuslaitokselle.
  3. Valitse ilotulitteiden käyttöpaikka siten, ettei se aiheuta vaaraa ihmisille, rakennuksille, ajoneuvoille eikä muullekaan omaisuudelle, eikä kohtuutonta haittaa esim. metelistä kärsiville ihmisille tai koti- ja lemmikkieläimille.
  4. Lue ilotulitteen käyttöohjeet ja noudata niitä. Kiinnitä erityistä huomiota rakettien turvalliseen suuntaamiseen ja ilotulitteiden sytytystapaan. Poistu ohjeiden mukaisesti tuotteen luota turvalliselle etäisyydelle.
  5. Käytä suojalaseja ja sytytyspuikkoa. Suojalasien käyttö on pakollista.
  6. Älä sytytä sisätiloissa ulkokäyttöön tarkoitettuja ilotulitteita.
  7. Älä laukaise ilotulitteita asuinrakennuksen parvekkeelta.
  8. Älä muuntele tai yhdistele millään tavalla kaupasta ostettuja tuotteita. Jos tuote ei toimi, odota vähintään 10 minuuttia. Älä käytä viallisia tai toimimattomia tuotteita, vaan palauta ne ostopaikkaan.
  9. Älä luovuta ilotulitteita alaikäisten tai päihteiden vaikutuksen alaisten käytettäväksi.
  10. Lapsien ei pidä kerätä räjähtäneitä tai räjähtämättömiä ilotulitteita vaan jättää se vanhempien tehtäväksi.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?