Villasukkakonsertin lippuja on mahdollista varata nyt myös tekstiviestillä – muutkin kuin netin käyttäjät pääsevät osallisiksi

Villasukkakonserttiin on varattu 50 paikkaa tekstiviestivarauksia varten. Kuva: Anna Weckström

Ensi lauantain The  Voice of Villasukka -konserttiin on mahdollista varata pääsylippuja nyt myös tekstiviestillä. Aiemmin varausmahdollisuus oli vain kaupungin verkkokaupan kautta.

Kaupunki otti tekstiviestivaihtoehdon käyttöön verkossa ilmoittautumisen lisäksi, koska asiasta oli tullut kyselyjä ja palautetta. Mahdollisuus ilmoittautua vain netin kautta rajasi pois tapahtumasta kiinnostuneita. Varaukset tulisi edelleenkin tehdä ensisijaisesti kaupungin verkkokaupan kautta.

Samalla tekstiviestillä voi varata paikan useammallekin henkilölle. Kaikkien konserttiin tulijoide nimet pitää ilmoittaa varauksen yhteydessä.

Kaupunki on osoittanut tekstiviestivarauksiin 50 lippua. Viimeinen mahdollinen varauspäivä tekstiviestillä on perjantai.

Liikuntapäällikkö Roope Marski vastasi muutamaan tarkentavaan kysymykseen, jotka koskevat tapahtuman lippuvarauksia.

Kukin varaaja voi varata vain yhden lipun eli vain itselleen. Miksi tällaiseen on päädytty, ja olisiko muunlainen toimintamalli mahdollinen? On konserttiin tulijoita, jotka haluaisivat tehdä varauksen myös mukaan tulevan ystävänsä puolesta.

– Elämänlaatupalveluille on otettu käyttöön nettikauppa, joka palvelee laajemminkin kuntalaisia eri ryhmissä ja tapahtumissa. Myös poikkeusaikana sähköinen palvelu vähentää tarvetta lähteä kotoa paikan päälle asioimaan. Palvelussa rekisteröidytään sähköpostin avulla, ja koska kyseessä on tällainen erikoistapaus erikoisaikana, niin päätimme rajata varattavien lippujen määrän 1 per rekisteröitynyt palvelun käyttäjä.

Varauksen on voinut tehdä vain netin kautta. Tämä rajoittaa konserttiin tulijat vain sellaisiin ihmisiin, joilla on nettiyhteydet käytössään. Jotkut kokevat, että tämä rikkoo palvelujen esteettömyyden ja tasavertaisuuden tavoitteita vastaan. Miten kaupungin taholla tämä nähdään?

– Varausmahdollisuus oli tosiaan ensimmäisen viikon vain netin kautta, tänään on otettu käyttöön myös tekstiviestillä varaaminen. Tässä on ajateltu edelleen poikkeustilanteessa toimimista sekä tilaisuuden laatua tässä ajankohdassa. Lippuja on käytössä vain rajattu määrä, ja esimerkiksi jostain asiakaspalvelupisteestä nouto aiheuttaisi turhaan ruuhkaa sekä riskitilanteen kuntalaisten terveydelle. Kaupungilla on käytössä nettiasiakaspalvelupisteitä muun muassa kirjastoissa, joissa saa myös opastusta netin käyttöön. Lisäksi varauksen toki voi tehdä tuttavan tai sukulaisenkin avustuksella, jolta netti löytyy.

Onko tarkoitus ehkä jatkaa vastaavanlaisia järjestelyjä muidenkin tapahtumien osalta? Onko tällaista vielä mietitty, vai onko nyt kyseessä vain yksittäisen tapahtuman hoitaminen hiukan poikkeuksellisesti?

– Järjestelmä on toimiva nettikauppa/varausjärjestelmä, joka on käytössä myös monissa muissa kunnissa. Tulevaisuudessa monet palvelut tulevat siirtymään verkkoon. Muutos varmasti aiheuttaa monenlaisia ongelmatilanteita, mutta niistä on yleensä selvitty apua pyytämällä sekä antamalla sitä tarvitseville. Itse konsertin osalta on kyseessä yksittäinen tapahtuma, jonka kokonaisosallistujamäärä on rajattu 150 henkilöön. Tästä syystä on käytössä myös poikkeuksellinen ilmoittautumisjärjestely. Esimerkiksi liikuntapalvelujen ryhmiin voi ilmoittautua myös asiakaspalvelupisteissä joko uimahallilla tai liikuntahallilla, sekä puhelimitse uimahallin kautta.

Lue myös:

The Voice of Finland -tähdet konsertoivat Orivedellä – villasukkakonserttia voi seurata myös kotisohvalta

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?