Jehovan todistajien kampanja näkyy myös Orivedellä

Jehovan todistajat osallistuvat marraskuussa kaikkialla maailmassa kampanjaan, jossa levitetään Vartiotorni-lehden erikoisnumeroa Mikä on Jumalan valtakunta?

Vastaus tähän kysymykseen on kiehtonut moniin eri uskontoihin kuuluvia ihmisiä vuosisatojen ajan. Lehteä levitetään laajasti suurelle yleisölle, yrityksiin sekä kuntien ja valtion viranomaisille. Kyseinen kampanja on käynnissä myös Orivedellä.

Oriveden kaupunginvaltuuston jäsenille  lehti toimitetaan tulevien viikkojen aikana. Myös alueen yrittäjät pyritään tavoittamaan kampanjalehdellä.

Kampanjan yhteydessä huomioidaan koronaviruspandemiaan liittyvät terveysviranomaisten ohjeet, ja lehteä voidaan jakaa myös sähköisenä versiona.

Kampanjasta kertovassa tiedotteessa todetaan, että ihmiset ympäri maailman rukoilevat Jumalan valtakunnan tuloa. Jotkut saattavat silti miettiä, mikä tuo valtakunta oikein on ja mitä se tulee tekemään.

– Maailmanlaajuisesti levitettävässä erikoisnumerossa kerrotaan, miten vastaukset näihin kysymyksiin voidaan löytää Raamatusta. Uskomme, että sieltä löytyvät lupaukset Jumalan valtakunnasta tuovat ihmisille lohtua sekä toivon maailmasta, jossa ei enää ole kipua ja kärsimystä, tiedotteessa sanotaan.

Lehden erikoisnumero on saatavilla myös sähköisessä muodossa yli 360 kielellä Jehovan todistajien virallisella verkkosivustolla. Lehden lataaminen on maksutonta, eikä sivuston käyttö vaadi sisäänkirjautumista eikä rekisteröitymistä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?