Nyt saa ilahduttaa ikääntyneitä – Orivesi on mukana kampanjassa, jossa lähetetään joulupostia ikäihmisille

Joulukortit

Orivesi on ilmoittautunut mukaan kampanjaan, jossa lähetetään joulukortteja iäkkkäille. Kuva: Jaana Ala-Lahti

Luovan välittämisen yhteisö Siskot ja Simot järjestää yhteistyökumppaneineen Joulupostia ikäihmisille -kampanjan yhtä aikaa yli sadalla paikkakunnalla. Myös Orivesi on mukana kampanjassa.

Kampanjassa kerätään joulukortteja kotihoidon ja asumispalvelujen ikääntyneille asiakkaille. Orivedellä joulukortteja kerätään kotihoidon asiakkaille sekä ikäihmisten asumisyksikköjen asukkaille.

– Lähettämällä joulukortin voi tuottaa yksinäiselle ikäihmiselle tunteen siitä, että häntä on ajateltu. Kortilla voi koskettaa ja tuottaa iloa lähimmäiselle, Siskot ja Simot ry:n toiminnanjohtaja Eero Väisänen sanoo.

Kampanjaan voi osallistua tekemällä joulukortin ja toimittamalla sen keräyspisteeseen kampanjan aikana. Kampanja alkaa 16. marraskuuta ja päättyy 11. joulukuuta.

Joulukortti tehdään tietyllä tavalla. Siihen kirjoitetaan hyvän joulun toivotukset, saajan kohdalle kirjoitetaan ”Sinulle” ja lähettäjän kohdalle oma nimi sekä Siskot ja Simot. Kortti pudotetaan sellaisenaan lähimpään keräyslaatikkoon. Kirjekuoreen sitä ei tarvitse sulkea.

Orivedellä korttien keräyslaatikoita löytyy Oriveden kaupunginkirjastosta, Eräjärven kirjastosta, Oriveden uimahallista ja Oriveden liikuntahallista.

Kortteja voi myös postittaa tiedoilla Joulupostia ikäihmisille, PL 7, 35301 Orivesi.

Kampanjan yhteistyökumppaneita ovat Kuntaliitto, Kansalaisopistojen liitto, Kansalaisareena ja Suomen 4H-liitto. Kampanjan suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Siskot ja Simot järjestää kampanjan nyt kahdeksatta kertaa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?