The Voice of Finland -tähdet konsertoivat Orivedellä – villasukkakonserttia voi seurata myös kotisohvalta

Voice of Finland -konsertti Orivedellä

Matias Nissinen, Juffi Seponpoika, Sanna Solanterä ja Emilia Virlander kuuluvat Voice of Villasukka -konsertin esiintyjäkaartiin.

Televisio-ohjelma The Voice of Finlandin viimeisimmällä kaudella mukana olleita laulajia saapuu konsertoimaan Orivedelle marraskuun loppupuolella. Konsertissa esiintyy myös laulukilpailun finaaliin edennyt orivesiläinen Etni Khan.

Suomen Villasukkapääkaupungissa konsertin teemana on villasukat.

− Orivedestä ollaan kutomassa Suomen Villasukkapääkaupunkia, joten konsertin teemaksi valittiin tietysti villasukat, toteaa Oriveden kaupungin kulttuurijohtaja Pia-Maria Ahonen.

Koko perheen konsertti

Konsertti soveltuu koko perheelle. Esiintyjinä ovat Sanna Solanterä, Emilia Virlander, Matias Nissinen, Juffi Seponpoika, Etni Khan, Jessica Tünn, Matilda Koistinaho ja Noora Karppanen sekä muusikot Azra Topcu ja Johanna Repo.

The Voice of Villasukka -konsertti järjestetään Oriveden Kampuksen Klemettisalissa. Konserttiin pääsee vain ennakkoon varatulla pääsylipulla. Maksuttomat pääsyliput tulevat jakoon Oriveden kaupungin liikuntapalvelujen verkkokauppaan, joka löytyy kaupungin verkkosivuilta.

Verkkokaupassa asiointi vaatii rekisteröitymisen. Yhdellä käyttäjätunnuksella voi tehdä yhden varauksen. Ennakkoilmoittautuminen on auki 16. marraskuuta kello 12 lähtien 27. marraskuuta kello 12 saakka tai niin kauan kuin paikkoja riittää.

– Lipun varanneiden nimet tallentuvat verkkokaupasta nimilistalle. Sisään konserttiin pääsee, mikäli nimi löytyy listalta, kaupungin tiedotteessa todetaan.

Voice of Finland -konsertti Orivedellä

Mukana ovat myös Etni Khan, Jessica Tünn, Noora Karppanen ja Matilda Koistinaho.

Konserttia voi katsoa myös verkossa

Klemettisaliin mahtuu kaikkiaan noin 400 kuulijaa, mutta koronatilanteen vuoksi yleisön määrä on rajattu 130 henkilöön. Tilaisuudessa noudatetaan turvavälejä ja käytetään maskia. Konserttiin voi tulla vain oireettomana.

− Toivomme yleisön tulevan paikalle hyvissä ajoin, jotta sisäänkäynti ei ruuhkaudu, Ahonen sanoo.

The Voice of Villasukka -konserttia voi seurata myös villasukat jalassa omalta kotisohvaltaan. Konsertti livestriimataan Oriveden kaupungin Facebook-sivulle. Striimausta voi katsoa myös ilman Facebook-tunnuksia. Livelähetyksen linkki julkaistaan kaupungin somekanavilla ja verkkosivuilla. Konsertti on katsottavissa linkin kautta perjantaihin 11. joulukuuta saakka.

Juttua on muokattu: Juttuun on lisätty kaksi uutta kuvaa 10.11.2020.

Yksi kommentti

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?