Oriveden Sanomat julkaisi tiistaina nettisivuillaan ja keskiviikkona ilmestyneessä lehdessä tunnettujen orivesiläisten ja juupajokelaisten tulo- ja verotietoja sekä Pirkanmaan suurituloisimpien verotiedot.
Kaikki eivät näitä tietoja itsestään kovin mielellään julkisuudessa näkisi. Toisille taas asialla ei ole mitään merkitystä, ja jotkut pitävät tietojen julkaisua jopa hyvänä asiana.
Oriveden Sanomat korostaa avoimuutta ja haluaa palvella lukijoitaan mahdollisimman kattavasti myös veropäivänä. Verotietojen julkisuus on avoimen tiedonvälityksen kannalta tärkeää. Verotietojen julkisuus tekee verojärjestelmämme toimivuuden läpinäkyväksi.
Tiedot kertovat muun muassa siitä, miten verojen maksaminen jakautuu, kenen maksamilla verorahoilla yhteiskuntaa rakennetaan ja palveluita pidetään yllä. Verotiedot myös kertovat, millainen tulonjako Suomessa on ja miten eri tehtävissä olevia ihmisiä tällä hetkellä palkitaan.
Viime vuonna verohallinto antoi ensimmäistä kertaa yli 100 000 euroa tienanneille mahdollisuuden estää nimensä lähettämisen tiedotusvälineille. Pyyntöjä verohallinto sai tuolloin noin 600 ja niistä hyväksyttiin reilu 200. Verolistoille ei siis suurituloisten osalta vielä kovin suurta vajetta tullut.
Tänä vuonna tilanne on toinen. Suurituloisten verolistat ovat paljon puutteellisemmat. Medialle koottavasta koko Suomen kattavalta suurituloisten listalta on poissa yli 4 000 yli 100 000 euroa ansaitsevaa henkilöä.
Vaikka medialle lähetettävältä listalta nimi on poistettu, tiedot saa edelleen verotoimistosta, jos vain osaa oikeita nimiä hakea ja etsiä. Kattavaa listaa on nyt kuitenkin vaikea saada kasaan.
Moni tulolistojen kärkiryhmäänkin kuuluva sekä moni arvovaltainen vaikuttaja on puhunut verotietojen julkisuuden puolesta. Loppujen lopuksi kyse on kuitenkin yleisestä edusta, kun keskustelua tuloista ja veroista voidaan käydä oikeiden tietojen perusteella.