Lokakuun puoliväli ja viimeistään syysloma tietävät mökkiläiselle hetkellisten jäähyväisten aikaa. On aika laittaa kesämökki talvitelakoille. Pitää kerätä kesäkalusteet varastoon, siirtää viimeiset kesäkukkien jäänteet kompostiin, purkaa trampoliini ja tyhjentää linnunpöntöt odottamaan seuraavan kevään uusia muuttajia. Ajatukset siintävät jo ensi keväässä ja uudessa mökkikaudessa.
Samaan aikaan kun ajatukset ovat jo keväässä, tehdään kunnissa tiuhaa vauhtia vuoden 2020 talousarvioita. Syyskuussa myös puheenjohtamani Tampereen sosiaali- ja terveyslautakunta päätti Oriveden yhteistoiminta-aluettakin koskevasta talousarvioesityksestä. Lautakunnan talousarvioesitys oli tiukka ja lautakunta jättikin esityksen yhteyteen toivomusponnen, jossa se ilmaisi huolensa siitä, että talousarvioesityksessä ei riittävästi pystytä vastaamaan ikääntymisestä ja väestönkasvusta tulevaan palveluntarpeeseen.
Lautakunta pelkää, että hoitojonot monissa sosiaali- ja terveyspalveluissa pitenevät, hoitoon pääsy saattaa viivästyä kohtuuttomasti, palveluiden saatavuus ja henkilöstön työhyvinvointi heikentyä. Lautakunta edellyttikin, että talousarvion jatkovalmistelussa lisätään euroja erityisesti päihde-, vammais- ja mielenterveyspalveluihin ja perusterveydenhuoltoon. Pormestari Lauri Lyly (sd) julkaisee talousarvioesityksensä 19. lokakuuta. Jää nähtäväksi, huomioidaanko pormestarin talousarvioesityksessä lautakunnan huolenilmaus.
Muutama viikko sitten meillä oli Oriveden johdon kanssa Oriveden yhteistoiminta-alueen neuvotteluryhmän kokous. Yhteistyö Tampereen kaupungin ja Oriveden kaupungin kanssa toimii mielestäni mutkattomasti ja sujuvasti sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta. Olen ymmärtänyt, että orivesiläiset ovat myös olleet tyytyväisiä palvelutarjontaan, laajentuneeseen palvelukirjoon ja palveluiden saatavuuteen. Mielellämme otamme Tampereella palautetta vastaan jatkossakin ja kehitämme Oriveden sosiaali- ja terveyspalveluita palautteen pohjalta.
Parhaillamme kehitämme ympäristöministeriön hankkeessa ikäihmisten palveluita ja suunnittelemme ikääntyneiden asumiseen ns. välimallin asumista. Kunnissa voidaan nimittäin vaikuttaa tehostetun palveluasumisen tarpeeseen lisäämällä ikäihmisten välimuotoista asumista ja kehittämällä ikäystävällisiä asuinympäristöjä. Välimuotoisen asumisen mallilla voidaan vastata joustavammin asukkaiden tarpeisiin ja tuoda monipuolisuutta asumisvaihtoehtoihin.
Ajatuksena Oriveden osalta on suunnitella, mitä ikääntyneiden välimuotoinen asuminen voisi täällä olla. Hankkeen aikana ei ehditä vielä saada uutta palvelua käyttöön, mutta tarkoitus on kuulla asukkaita, mitä välimuotoisen asumisen palvelukortteli voisi olla Oriveden kaltaisessa kunnassa. Samassa yhteydessä on tarkoitus kehittää Orivedellä erilaisia ikäihmisten matalan kynnyksen palveluita ja lähitoritoimintaa.
Tämä kolumni on muuten kirjoitettu autossa matkalla Orivedelle ja viimeistelty Oriveden Tokmannin parkkipaikalla. Kaipa sitä voisi kutsua välimallin kolumnikirjoittamiseksi paikallisella näkökulmalla höystettynä.
Hyvää loppusyksyä Oriveden Sanomien lukijoille!
Johanna Loukaskorpi, Tampereen kaupungin apulaispormestari (sd)
sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja
Oriveden kesäasukas