50 vuotta sitten: Kutsunnat

Vanha vuosikerta, kutsunnat
Eversti Karttusen puhetta kuunnellaan Orivedellä

KUTSUNNAT ORIVEDELLÄ

Asevelvollisten kutsuntatilaisuus oli Orivedellä torstaina 1.10. Majuri Lasse Lehtinen ilmoitti kutsuntaan saapuneet Tampereen itäisen sotilaspiirin päällikölle eversti H. Karttuselle, minkä jälkeen hän piti puhuttelun.

Eversti mainitsi, että toiset teistä ovat täällä odottaen toiset vastenmielisesti. Monelle tuleva ero kodista voi olla vaikea ja on taas niitäkin, jotka haluavat mahdollisimman kauas kotoa. Olosuhteitten muutos teidän elämässänne tulee olemaan merkittävä. Teidän on itse harkittava ja mietittävä. Armeija tulee olemaan teille kuin ”henkinen akku”. Te joudutte olemaan tekemisissä monien erilaisten ja eri yhteiskuntaluokista olevien kaverien kanssa ja saatatte todeta, että toveruus syntyy juuri rasituksen alaisissa tilanteissa.

Vanha vuosikerta, kutsunnat

Oriveden kunnan tervehdyksen esitti sosiaalisihteeri Elli Heikkinen. Hän mainitsi niitä asioita, joiden kautta nuoret joutuvat kunnan yhteyteen jo ennen koulua. On neuvolat, lapsilisät j.n.e. Myös nyt te saatatte joutua tekemisiin sosiaalilautakunnan kanssa sotilasavustusasiassa. Asiasta on olemassa miltei kirjalliset ohjeet, joiden mukaan asiassa toimitaan.

Lopuksi hän toivotti Oriveden kunnan puolesta hyvää matkaa ja tervetuloa takaisin Orivedelle.

Oriveden seurakunnan tervehdyksen tuleville varusmiehille toi lääninrovasti Jalmari Aarnio. Hän mainitsi, että hän on kasteen kautta ottanut osan läsnäolijoista seurakunnan jäseniksi. Rovasti toivotti miesten kouluun meneville menestystä ja siunausta Oriveden seurakunnan puolesta ja antoi muistoksi Raamatun sanat: ”Ole luja, ole mies!”

Ennen varsinaista ”syyniä” nautittiin Oriveden seurakunnan tarjoama kahvi sotilaskotisisarten tarjoamana.

Kutsuntalautakunnan muodostavat eversti Karttunen, majuri Lasse Lehtinen ja kunnan edustajana sosiaalitarkkaaja Armas Taipale. Kutsuntaan oli saapunut 48 asevelvollisuusiän saavuttanutta nuorta. Viime vuonna oli vastaava luku lähes 90.

vanha vuosikerta, kutsunnat
Juupajoella

Kutsuntaan Juupajoella

oli tiistaina 5.10. saapunut 25 nuorta miestä.

Eversti H. Karttusen puhuttelun jälkeen esitti kunnan tervehdyksen valtuuston puheenjohtaja Yrjö Niemi. Hän mainitsi asevelvollisille, että tämä tilaisuus on eräs kohokohta elämässänne, jonka tulette vuosia muistamaan.

– Tähän asti te olette saaneet yhteiskunnalta ja nyt yhteiskunta odottaa teiltä vastapalveluksia, joita koko suomalainen yhteiskunta tarvitsee. Jo kansainväliset velvoitteemme vaativat, että meillä on oltava puolustuslaitos.

Se on tukemme ja turvamme pahojen päivien varalle ja viime kädessä se vastaa maamme itsenäisyydestä. Lopuksi puhuja totesi myös sen henkilökohtaisen merkityksen minkä asevelvollisuusaika miehelle antaa, ja toivotti onnea ja menestystä lähteville asevelvollisille Juupajoen kunnan puolesta.

Ennen varsinaista ”syyniä” juotiin Juupajoen kunnan tarjoama kahvi, minkä tarjoilusta vastasi SPR:n Lylyn osasto.

Juupajoen edustajana kutsuntalautakunnassa oli mv. Kortesuo.

Juupajoen kutsunta oli viimeinen tämän syksyn kutsunnoista Tampereen itäisen sotilaspiirin alueella mainitsi eversti H. Karttunen lehdellemme. Kutsuntojen yhteydessä ollutta tilaisuutta rintamasotilastunnuksen saamiseksi on myös käytetty hyväksi. Kutsunnoissa olevien asevelvollisten luku on laskenut, sillä nyt oli Orivedellä 49, täällä Juupajoella 25, Längelmäellä 14 ja Eräjärvellä 9 asevelvollista, mainitsi eversti Karttunen lopuksi.

Kutsuntalääkärinä Orivedellä toimi lääk. lis. Aimo Kanerva ja Juupajoella lääket.lis. Arna Tuomi.

Juttu on julkaistu Oriveden Sanomissa 8.10.1970. Se julkaistaan uudestaan juuri sellaisena kuin se on 50 vuotta sitten lehdessä ollut.

Leave a Comment