Popula puhuu suoraan ja tulee iholle, Tupateatterin ikärajaa ei ole suotta laitettu 13 vuoteen

Pirjo Vainio (Johanna Lindroos) ja Perttu Aalto (Juha Sievänen) löytävät Popula-näytelmässä toisensa. Kuva: Juha Jäntti.

Popula-näytelmässä osallistetaan yleisö jo lipunmyynnistä lähtien puoluekokoushengessä. Tarralappu rintaan, kasvomaski mukaan.

Lavastus on yksinkertainen, mutta toimiva. Päänäyttämölle sijoittuu puoluetoiminta ja portsari Perttu Aallon (Juha Sievänen) viitteellinen kämppä. Tupateatterin lavalla ensimmäistä kertaa esiintyvä, Rönnin kesäteatterissa debytoinut Sievänen osaa puhua silmillään ja eleillään silloinkin, kun ei replikoi.

Hänen kehityskaarensa potkut saaneena portsarina, joka lähtee politiikkaan ja päätyy nopeasti Popula-puolueen johtajan lähipiiriin, on paljonpuhuva. Perttu Aallon kasvava epäilys ja pettymys politiikkaan ovat hyvin aistittavissa.

Siirtymät toimivat sekunnintarkasti

Vieruskaveri Ronja Roth kiinnitti huomioni sekunnilleen oikea-aikaisiin siirtymiin kohtauksesta toiseen. Se on Eräjärvellä jo rutiinia, jonka oikeastaan huomaa vasta silloin, kun se ei toimi. Ohjaaja Jarmo Skönillä lienee tässä vahvasti näppinsä pelissä, sillä ajoitus on teatterin suola. Myös replikointi on selkeää kautta linjan, eikä kuiskaajaakaan juuri tarvita.

Näyttämön laidoilla yksityinen linkittyy yleiseen. Siellä on harrastajakukkamaalari Pirjo Vainion (Johanna Lindroos) ateljeekoti ja toisaalla Pirjon tyttären Ritan (Piia Järvinen) ja hänen kipuilevan uusperheensä koti. Siihen kuuluvat aviomies Ville (Pekka Piipponen, joka oivallisesti hyppää keskiluokkaisesta perheenisästä uusnatsin nahkatakkiin) sekä Villen Afrikasta adoptoitu tytär Tuulia (Aada Kuoppamäki), joka etsii itseään ja taustaansa isoäidin kanssa taidetta tehden, jopa vastoin perheen tahtoa. Tuulian ihonväriä ei ole tarvinnut kenkäplankilla alleviivata, se tulee esiin muutenkin.

Esitys alkaa räväkästi, ja sama meno jatkuu koko kaksi- ja puolituntisen (!) ajan. Kumma kyllä, missään vaiheessa katsoja ei kuitenkaan ala levottomana hieroa takapuolta tuoliin, sillä Popula pitää tehokkaasti otteessaan, eikä 13 vuoden ikärajaa ole suotta laitettu.

Puolueen puheenjohtaja (Reijo Kahelin) poliitikonelkeineen ei yksin nouse pääosaan eikä paasaa liikaa, vaan lähes jokainen näyttelijöistä on vuorollaan vahvasti valokeilassa. Sivuloikat vievät myös dementiaosaston arkeen. Monen roolin urakoijia ovat esimerkiksi luottonäyttelijät Anu Kuoppamäki, Teemu Heikkinen ja Anne Kahelin sekä pummina ja sekakäyttäjänä vakuuttava Irma Koskela.

Poliitikko teettää likaisen työn muilla

Puoluejohtaja avaa politiikan toimintatapoja hykerryttävästi. Lopulta hänkin huomaa mokanneensa veljeiltyään liian läheisesti Suomiveljien kanssa, mutta poliitikkona lähettää muut puolestaan likaisiin töihin.

Populassa liioitellaan ja alleviivataan, mutta se on silti vahvasti tätä päivää. Pirjo Hassisen vuonna 2012 kirjoittama teksti on ajankohtaisempi kuin koskaan. Ääriliikkeet ovat keskellämme, vihapuhe ja suvaitsemattomuus avoimesti läsnä. Tupateatteri avaa jälleen kerran yhteiskunnan kipukohtia, joten kepeää tyhjännaurua ei ole odotettavissa.

Media muokkaa mielipiteitä ja luo kohuja, se tuodaan ruudun kautta mainiosti esiin tv-uutispätkien ja iltapäivälehtiotsikkojen avulla. Tätä päivää sekin, ja täydentää sopivasti kokonaiskuvaa. Myös esityksen musiikkivalinnat toimivat hyvin.

Eräjärven Seuratalolla Populaa esitetään kaikkiaan kuusi kertaa, viisi esitystä on vielä jäljellä. Koronatauko näyttää vain vahvistaneen sen tehoa.

Perttu Aallon ilme on yhtä kysymysmerkkiä poliittisen hihhuloinnin äärellä. Vieressä Popula-puolueen johtaja (Reijo Kahelin). Kuva: Juha Jäntti.

Leave a Comment