
Pirkanmaan lähijunapilotin sopimuskausi on tällä hetkellä voimassa joulukuulle saakka. Syksyn aikana pilotin jatkosta käydään neuvotteluja. Sen jälkeen tiedetään, kuinka moni juna Orivedellä ja Juupajoella jatkossa pysähtyy. Kuva: Juha Jäntti
Pirkanmaan lähijunapilotti on otettu hyvin vastaan, vaikka ajankohta on ollut osin vaikea koronaviruksen vuoksi, tiedottaa Pirkanmaan liitto.
Liiton mukaan lähijunalla matkusti Pirkanmaalla alkuvuoden aikana ennen koronaviruksen leviämistä yli 229 000 henkilöä. Nousua matkustajamääriin tuli edelliseen vuoteen verrattuna yhdeksän prosenttia. Suosittu oli etenkin Tampereen ja Nokian linja, jossa alkuvuoden matkustajamäärä kasvoi yli 45 prosenttia vuotta aikaisempaan tilanteeseen verrattuna.
Keväällä ja kesällä virus vaikutti junaliikenteeseen ja vähensi matkustamista. Liiton mukaan tilanne on nyt kuitenkin muuttumassa ja matkustajamäärät ovat jälleen nousemassa.
Pirkanmaan lähijunapilotti alkoi joulukuussa 2019, jolloin myös lähijunayhteydet Orivedelle ja Juupajoelle paranivat. Tampereelta Mänttä-Vilppulan suuntaan tuli tuolloin arkipäiville neljä uutta vuoroa ja Keuruu–Orivesi–Tampere-välin vuorotarjonta tuplaantui.
Kaiken kaikkiaan Pirkanmaalla avautui tuolloin 25 uutta lähijunayhteyttä. Mänttä-Vilppulan ja Nokian lisäksi junayhteydet Tampereelta paranivat myös Toijalan suuntaan.
Jatkosta neuvotellaan syksyllä
Lähijunaliikenteen pilotti on osa liikenne- ja viestintäministeriön ja VR:n sopimaa ostoliikennettä. Pilotti jatkuu ainakin joulukuulle 2020 asti, mutta neuvotteluja jatkosta käydään syksyn aikana. VR:n tavoitteena on tiedotteen mukaan jatkaa Tampereen seudun lähijunaliikennettä.
– Lähijunaliikenteen jatkamiselle on suuri tarve. Edellytysten parantaminen on sisällytetty hyvin Tampereen seudun MAL-sopimukseen. Lähiajan kehityskohteita ovat Tesoman junaseisakkeen rakentaminen, Nokian asema-alueen parannusten suunnittelu ja toteutus, Lempäälän laiturimuutokset ja Oriveden asema-alueen kehityshankkeen suunnittelu. Rahoitukseen osallistuvat valtio ja kunnat, sanoo Pirkanmaan liiton edunvalvontapäällikkö Jouni Koskela.
Pirkanmaan liiton tiedotteessa todetaan myös, että ratikka ja muut Tampereen seudun raidehankkeet ovat tärkeitä ilmastotavoitteiden kannalta. Pirkanmaan tahtotilana on olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä.
Pirkanmaan lähijunauudistusta on pidetty esillä Rakastu raiteisiin -kampanjan avulla. Sitä koordinoi Pirkanmaan liitto. Tavoitteena on vakinaistaa lisääntyneet junavuorot ja monipuolistaa pirkanmaalaisten liikkumisen mahdollisuuksia.
Mukana kampanjassa ovat Pirkanmaan liitto, VR, Tampereen seudun joukkoliikenne (Nysse), Tampere, Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä, Akaa, Juupajoki, Lempäälä, Kangasala, Mänttä-Vilppula, Nokia, Orivesi, Parkano ja Sastamala.
Viimeisimmät kommentit