Lampilaan syntyi päihteetön olohuone – A-kilta käynnistelee toimintaansa Oriveden seudulla

A-killan päiväkeskukseen on saatu myös tukijoita, sillä kaikeksi onneksi Orivedellä kaupat antavat pian vanhenevaa tavaraa mieluummin hyväntekeväisyyteen kuin heittävät roskiin. Edessä A-killan uusiin tiloihin tutustunut hyvinvointijohtaja Tuija Peurala. Lähinnä ikkunaa ruutupaidassa tuore puheenjohtaja Risto Westerholm. Kuva: Anne Kotipuro.

Oriveden seudun A-kilta on perustettu virallisesti edellispäivänä, mutta uusi toimitila Kampuksen Lampila-rakennuksessa on jo kauniisti sisustettu kierrätystavaratalo Mainingin suosiollisella avulla. Väkeä on olkkarin täydeltä, ja pieni puheensorina kantautuu ovelle asti.

– Meiltä puuttuu enää tietokone, jollakävijät voisivat päiväkeskuksessa käydessään esimerkiksi maksella laskuja. Jos jollakin on sellainen jäänyt käyttämättömänä nurkkiin, otamme mieluusti vastaan. Tulostin on jo saatu lahjoituksena. Rahaahan tilillä on tässä vaiheessa vasta pyöreät nolla euroa, kertoo puheenjohtajaksi valittu Risto Westerholm, joka toi idean Jämsästä muuttaessaan Orivedelle. Korona vain vähän viivytti aloitusta.

– Risto Westerholm otti jo tammikuussa yhteyttä kaupungille, sillä hän oli kiinnostunut tuomaan A-killan toiminnan myös tänne. Sopivan tilankin hän oli jo keksinyt Kampuksen avoimista ovista ja ehättänyt alustavasti varaamaan sen päiväkeskusta varten, kertoo hyvinvointijohtaja Tuija Peurala.

Ojennettuun käteen oli helppo tarttua, sillä kaupungilla oli jo vuosia mietitty, miten saada päihdekuntoutujien päivätoiminta alkamaan Orivedellä. Vertaistuki ja toiminnallisuus nähdään tärkeinä keinoina pysyä raittiina.

Tilavuokra katetaan sosiaalitoimen perintövaroista

Siksi kaupunki lupautui maksamaan tilavuokran, ja A-kilta huolehtii itse toiminnan järjestämisestä. Yhteistyötä tehdään monin tavoin niin työllisyyspalveluiden kuin muidenkin sektoreiden kanssa.

– Selkeä tilaus tällaiselle toiminnalle oli, mutta kaupunki ei sitä voi perustaa, vaan se vaatii yhteisön ja yhteisen kokemuksen. Meillä on onneksi valtiolta haettuja perintövaroja, jotka on määrätty suunnattavaksi hyvinvoinnin ja sosiaalisen osallisuuden edistämiseen. Vuokra menee sieltä, joten verorahoja tähän ei kulu, Peurala kertoo.

Koska toimintaa on joka päivä, Järjestöjen taloa tähän ei voi käyttää, siellä riittää muutenkin runsaasti varauksia.

Myös yksityisiä lahjoittajia ja yrityksiä on saatu hankkeeseen mukaan. Tiloissa on esimerkiksi pesukone ja kuivausrumpu, joissa voi pyykätä omat pyykkinsä päiväkeskuksessa poiketessaan.

– Onpas upeat tilat! Viimeksi näin nämä ihan tyhjillään, Peurala ihastelee.

Visiitillä on myös työkykyvalmentaja Piia Hannila työllisyyspalveluista.

Westerholm kertoo, että porukkaa on jo kiitettävästi käynyt, vaikka tietoa on levitetty vasta kauppojen seinillä.

Jäsenmaksua peritään muutama euro, ja kannatusjäseneksikin pääsee melkein samalla hinnalla. Nyt vain toivotaan, ettei korona sotke enää pahasti kuvioita.

Halutaan pitää avoinna myös juhlapyhinä, kun yksinäisyys tiivistyy

Päiväkeskus on toistaiseksi avoinna arkisin kello 8–13, mutta aukioloja pyritään pikkuhiljaa laajentamaan palvelemaan myös työssäkäyviä. Erityisen tärkeää on tarjota yhteinen, päihteetön olohuone juhlapyhinä kuten jouluna, jottei kenenkään tarvitsisi olla yksinään. Yksinäisyys kun voi osaltaan saada tarttumaan pulloon uudelleen.

Paikassa kannustetaan raittiuteen ennen kaikkea niin, että ajatus siirretään yhdessä olemiseen ja tekemiseen. Valtakunnalliselta A-kiltojen liitolta on saatu hyvin neuvontaa ja sieltä tulee ehkä muutaman satasen starttiavustus, mutta rahat toimintaan on hankittava itse.

– Kiltalaiset voisivat tehdä pieniä apuhommia korvausta vastaan, jos on vaikka nurkkien siivoamista, ja hankkia sillä vähän rahaa. On myös ajatus tarjota joulun alla töihin raittiita joulupukkeja, he heittävät.

Luonto lähellä, se houkuttaa toimintaan

Vertaistukiryhmiä on suunnitteilla, muun muassa naisille oma ryhmä. Toimintasuunnitelmaan kirjattiin loppuvuodeksi pelien pelaamista, karaokea, frisbeegolfia, saunomista Leiripirtillä ja yhteisiä retkiä, onhan täällä luonto lähellä. Uimahallikin on ihan vieressä, plussaa sekin. Myös yhteistä bänditoimintaa on kyselty, ja Kampuksella toimivan Starttivalmennusporukan kanssa olisi mahdollista viritellä yhteistyötä.

– Tärkeintä on, ettei istuta yksin! Tämä on sitä ajatellen ihan loistava paikka, joku kehaisee. Vapaamuotoinenkeskustelu lähtee liikkeelle spontaanisti, ja periaatteena on, että mitä täällä puhutaan, se jää näiden seinien sisälle. Toiminnasta yleisemmin sen sijaan saa on suotavaakin kertoa.

– Täällä ei kysellä ihmisten taustoja, ja jokaisen annetaan olla oma itsensä. Saa avautua, jos siltä tuntuu, tai voi olla hiljaa. Ja on täällä pienempiäkin huoneita, jos haluaa olla välillä itsekseen tai jutella pienemmällä porukalla, Westerholm kannustaa.

Tuija Peurala kertoo, että kaupungilla oli aikanaan erikseen päihdepuolen sairaanhoitaja. Nyt on uusi työntekijä ja uusi nimike, mutta psykiatrinen sairaanhoitaja hoitaa myös päihdepuolen asiakkaita.

Tiloihin voi käydä kurkistamassa vaikkapa Kampuksen markkinoiden yhteydessä, jolloin Lampilassa vietetään avoimia ovia.

Leave a Comment