Henri Aaltio voitti Oriveden golfmestaruuden

Oriveden golfmestaruuskisat 2020

Oriveden golfmestaruuskisa vietiin läpi Messukylän radalla. Kuvassa keskellä on Henri Aaltio, joka vei voiton molemmissa sarjoissa ja myös kummassakin oheiskilpailussa. Kuva: Matias Ruissalo

Oriveden golfmestaruuskilpailu pelattiin lyöntipelinä Messukylän kentällä viime viikonvaihteessa. Henri Aaltio oli kisan ylivoimainen ykkönen niin tasoituksettomissa kuin tasoituksellisissakin tuloksissa.

Aaltio kiersi väylät 74 lyönnillä. Toiseksi paras tasoitukseton tulos oli Markku Kontran 80 lyöntiä. Heikki Eronen oli kolmas 81 lyönnillä.

Kun tasoitukset otettiin huomioon, Aaltion tulos oli 67. Nyt kakkoseksi nousi kisan ainoa naispelaaja, Leena Koskimäki. Hänen tasoitustuloksensa oli 70, ja tasoittamattoman kisan listalla hän oli sijalla 5 käytettyään 83 lyöntiä.

Oheiskilpailuina kisailtiin pisimmästä draivista ja lähimmäksi lippua päätyneestä lyönnistä. Aaltio voitti myös nämä kisat.

– Saimme kilpailun nyt uudelleen henkiin kahden vuoden tauon jälkeen, ja tavoitteena on jatkaa kisoja tulevinakin vuosina. Nyt mukana oli 12 pelaajaa, mikä on jo hyvä määrä. Mukavaa olisi saada vielä kattavammin mahdollisimman moni orivesiläinen golfharrastaja mukaan kisaamaan, tapahtuman järjestelyissä mukana ollut Mika Raiskio toivoo.

– Meillä oli nyt hyvä kisa, ja osallistujat olivat tyytyväisiä. Saimme kohtuullisesti sponsoreita ja palkintoja niin, että jokaiselle tuli jotain kotiin vietävää.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?