Uinninvalvonnasta vastaa uusi toimija, hallin aukiolotuntien määrä kaksinkertaistuu

Oriveden uimahalli
Liikuntapäällikkö Roope Marski ja kohdepäällikkö Pasi Niklas-Salminen totesivat, että uimahalli on valmis uuden kauden avaukseen. Isossa altaassa on uusittu rataköydet, ja niiden väri on samalla vaihtunut. Kuva: Juha Jäntti

Uimahalli avautuu kesätauon jälkeen elokuun ensimmäisenä maanantaina pääosin entisessä kuosissa, mutta toiminnaltaan uusiutuneena. Uinninvalvonnasta ja kahviosta vastaa jatkossa TG Klubben oy:n henkilökunta.

Uinninvalvonnan ulkoistaminen on kaupungin liikuntatoimelle merkittävä uudistus. Kaupungilla on ollut vaikeuksia saada valvontaan riittävästi työntekijöitä, mikä on ollut osasyynä siihen, että hallin aukioloaikoja supistettiin viime talvikaudelle.

Uusi toimija vakuuttaa, että riittävä valvojien määrä on turvattu kaikissa tilanteissa.

– Meillä on töissä reilut 200 ihmistä, ja operoimme lukuisissa uimahalleissa. Laaja tekijäpohja tuo toimintavarmuutta ja eri toimintapisteiden välistä synergiaa, kohdepäällikkö Pasi Niklas-Salminen kertoi kahviotilassa meneillään olevan myyntitiskin pintaremontin äärellä.

– Emme ole joutuneet kertaakaan tilanteeseen, jossa uimahalli olisi jouduttu sulkemaan meidän väkemme vajauksen vuoksi.

Uinninvalvonnan ja kahvion pyörittämisen työllistävä vaikutus on Niklas-Salmisen arvion mukaan 4,5 henkeä. Vahvuus koostuu kolmesta vakinaisesta työntekijästä ja tuntityöntekijöistä.

Kaupungin omia työntekijöitä siirtyy osin liikuntapaikkojen hoitotehtäviin. Liikunnanohjaajilta jäävät nyt uinninvalvontatehtävät pois, ja he voivat käyttää enemmän aikaa ryhmien ohjaamiseen.

– Meillä on ollut avoimena yksi vakanssi, jota emme nyt jatkossa täytä. Tähänastiset sijaisina toimineet tuntityöläisemme ovat uuden toimijan käytettävissä, liikuntapäällikkö Roope Marski totesi.

Niklas-Salmisen mukaan heillä on kysyntää myös paikkakunnalta mahdollisesti saataville uusille tuntityöntekijöille.

Oriveden uimahalli
Riku Helander veti uimahallin kahvion tiskiin uutta maalipintaa. Kuva: Juha Jäntti

Kaupunki hankkii uinninvalvonnan palvelut TG Klubbenilta ostopalvelusopimuksella. Kahvio on yrityksen omaehtoista liiketoimintaa. Yrityksellä on kaupungin puolesta myös vapaus tuoda uimahalliin uudenlaista toimintaa ja tarjontaa.

– Jotain elävöittävää on odotettavissa, mutta asiat ovat vielä kehitteillä. Pikajumppa ja lounas -yhdistelmä voi olla jotain, mistä lähdemme liikkeelle, Niklas-Salminen arvioi.

Kahvion tarjontaan tulee mukaan keittolounas. Aamupuuroa on saatavilla aamu-uintipäivinä. Tuorepuuroa löytyy koko aukioloajan. Kokonaan uutta Oriveden hallissa on uintitarvikkeiden myynti.

Uutuutena avautuu piakkoin verkkokauppa, josta on mahdollista ostaa jumppakertoja ja uintilippuja. Lipunmyynti jatkuu totuttuun tapaan myös uimahallissa.

Hallin aukioloajat pitenevät viime talveen nähden. Hallin on avoinna maanantaisin kello 12–20, tiistaisin ja torstaisin kello 6–20, keskiviikkoisin ja perjantaisin kello 8–20 ja lauantaisin kello 10–16.

– Uudet järjestelyt mahdollistavat nyt aukiolon laajentamisen merkittävästi, ja tätähän käyttäjät ovat toivoneet. Viime talvena halli oli avoinna yleisölle 31–32 tuntia viikossa. Nyt määrä nousee 60 tuntiin, Marski laskeskeli.

Aikuisten kertalipun hinta nousee 50 sentillä, ja se on jatkossa 7 euroa. Erityisryhmiin kuuluville hinta on 3,50 euroa.

– Katamme uudistusten kustannuksia tällä mielestämme maltillisella korotuksella. Perhelippu, joka maksaa 12 euroa, on seudun edullisin, Marski muistutti.

Uimahallin valvomon ja kahviotilan remontti on siirretty ensi kesään. Heinäkuulle kaavaillun remontin valmistelut ja tarjouskilpailuvaihe veivät aikaa odotettua enemmän, eikä remonttia olisi enää ehditty toteuttamaan ennen hallin avautumista.

Viive ei tuo merkittävää haittaa hallin toimintaan. Kun remontti aikanaan toteutuu, uinninvalvojille tulee nykyistä parempi näkyvyys eri puolille allasosastoa.

Uusi toimija tekee näinä päivinä kahvion puolelle pientä pintaremonttia. Myyntitiski hiotaan ja maalataan, ja se saa laminoidun lasin katteekseen.

 

Aiheesta lisää:

Oriveden uimahalli avaa elokuussa uuden palveluntuottajan kera – myös käyttömaksuihin on tulossa muutos

Leave a Comment