Pitkämäki loi koronaenkelin kiitoksena hallituksen naisviisikolle – materiaalia kuusipölkyssä riitti myös näyttäviin siipiin

Jorma Pitkämäen Koronaenkeli-patsaalla on korkeutta noin 2,3 metriä, ja 178-senttinen Pitkämäki näyttääkin sen rinnalla lyhyeltä. Erityisen vaikuttavat ovat hahmon suuret siivet. Kuva: Anne Kotipuro.

Siellä se seisoo Korkeakosken koulukeskuksen pihamaalla jääkiekkokaukalon kupeessa, yli kaksimetrinen puinen enkelipatsas näyttävine siipineen. Jorma Pitkämäen Koronaenkeli, joka on jo saanut vaalean puuöljykäsittelyn hipiäänsä suojaamaan ja väriä tasoittamaan.

Aiemmin lähinnä eläinpatsaisiin erikoistunut Pitkämäki, joka toimii koulukeskuksessa kouluisäntänä, sai lahjoituksena Salokunnasta suurimman koskaan työstämänsä kuusipölkyn. Se piti kuskata Pitkämäen verstaan nurkalle Mäkelän tukkiautolla. Pölkky odotti vuoden, ennen kuin hän uskalsi käydä siihen käsiksi.

Läpimittaa tällä pihakuusen tyvellä oli 130 senttiä ja korkeutta kolmatta metriä.

Veistäjä antoi sen ensin kuivaa kuori päällä verkkaisesti ja mietti samalla aihetta. Samoihin aikoihin hän seurasi hallituksen naisviisikon lähes päivittäisiä infoja koronatilanteessa, ja siitä se lähti. Vaikkei politiikasta sen enempää piittaakaan, Pitkämäki aisti hallituksen naisissa vahvan tahdon suojata kansaa koronalta kaikin keinoin ja päätyi enkelihahmoon.

Pitkämäki näki pölkyssä naisellisia muotoja

Pölkyn pinnasta erottuivat jo ennen aloitusta valmiiksi rintojen kumpareet, ja materiaalia riitti myös näyttäviin enkelinsiipiin. Nekin hän muotoili moottorisahalla, kuten koko veistoksen. Miten moottorisahan terällä voi saada aikaan jotakin niin ohutta ja herkkää kuin enkelinsiivet?

– Yhdessä kohtaa kyllä terä käväisi tosi likeltä, siinä kohtaa ei siivellä paljon paksuutta ole, hän tunnustaa.

Sahanterästä tulevat pienet tummuudet hän siistii rälläkällä, jolla koloihin pääsee hiukan helpommin. Aivan viimeiseksi enkeli sai päähänsä puisen sädekehän.

Kuivumisvaiheessa pölkkyyn iskivät myös pistiäistoukat, jotka kaivoivat siihen käytäviään. Tästä tuli hiukan tummia pisteitä enkelin uumalle. Myös tikka kävi koettamassa nokkansa terävyyttä enkelin silmiin, kun yritti tavoitella toukkia ruoakseen.

Pihkaroso piti tukkia

Entä laastarilapun näköinen paikkapala enkelin kaulassa? Sillä kohtaa oli pihkaroso, joka olisi muuten valuttanut pihkavanan enkelin rintojen välistä, siksi se oli tukittava. Toinenkin pihkaroso pölkystä paljastui, mutta ei niin näkyvässä paikassa. Myös kasvoissa on puuveistoksille ominainen halkeama, mutta kauniisti liimattu ja symmetrisesti täysin keskellä.

Kouluisännän tehtävässä on yhdistetty vahtimestarin ja huoltomiehen hommat, ja opettajan sijaisuuksiakin Pitkämäki on tehnyt etenkin kuvaamataidossa. Lasten ja nuorten kanssa hän tulee hyvin juttuun, ja hekin ovat loppukeväästä päässeet aitiopaikalta seuraamaan työn edistymistä. Koko kevät siihen meni.

Aluksi työ pääsee Pitkämäen kotipihaan. Hän lupaa sen myydäkin, jos joku tarpeeksi tarjoaa. Pääministerille lähtenee kuitenkin sähköpostilla kuva patsaasta ja tekijästä sekä koko naisviisikolle tunnustus viisaista päätöksistä. Ovathan sen jäsenet tehneet koronakeväänä hartiavoimin töitä aivan ennenkokemattomassa paineessa.

– Suomen koronatilanne onkin aivan toista luokkaa kuin vaikka Ruotsissa, veistäjä perustelee.

Myös enkelin puvunlaskokset ovat teettäneet paljon töitä. Pitkämäellä on verstaallaan viisi erilaista moottorisahaa. Tarkinta jälkeä tekee se, jossa terän kärki on muodoltaan enemmän V-kirjain kuin tavallisen moottorisahan puoliympyrä, hän paljastaa. Hänellä on käytössään kaikkiaan viisi moottorisahaa. Kuva: Anne Kotipuro.

Leave a Comment