Epävakainen sää on hillinnyt sinileväkasvustoja Pirkanmaalla – havaintoja tehty vain kahdella seurantapaikalla

Epävakainen sää on hillinnyt leväesiintymiä Pirkanmaalla. Maakunnassa havaittiin viikolla 29 sinileviä edellisviikon tapaan vain kahdella valtakunnallisella leväseurantapaikalla. Pirkanmaan ely-keskuksen mukaan hieman sinilevää on havaittu Sastamalan Houhajärvellä ja Kangasalan Ukkijärvellä. Houhajärvellä sinileviä on havaittu jo viiden viikon ajan, Ukkijärven havainto oli ensimmäinen tänä kesänä. Lisäksi Järviwikiin on kirjattu yleisöhavaintoja sinilevistä Lempäälän Mäyhäjärvestä ja Roineen Verkkosaarten lahdelta.

Järviwikin leväbarometrin mukaan sinileviä on ajankohtaan nähden edelleen normaalia vähemmän. Suomen ympäristökeskus kertoo, että sinilevien määrä on tavallisesti suurimmillaan heinäkuun lopulla ja elokuun alussa.

Järvissä pintavesien lämpötilat ovat yhdestä kahteen astetta ajankohdan pitkäaikaista keskiarvoa viileämpiä. Näin on myös Pirkanmaan pintavesissä. Etelä- ja Keski-Suomessa pintalämpötilat ovat monissa järvissä 17-19 astetta ja Pohjois-Pohjanmaalla sekä Kainuussa 16-17 astetta. Lapissa pintaveden lämpötilat ovat alle 16 asteen.

Leave a Comment